torstai 20. joulukuuta 2012

Paristopupu.

Heipä hei vaan taas pitkästä aikaa! Jääny vähän kirjottelut vähiin, mut tänään pitkästä aikaa tuli semmonen pienen pieni toivon kipinä, et mun elämä saattaa helpottua. Siitä kohta lisää. Kauheesti on kaikki sanonu et pitäs kirjottaa ja mielikin ois tehny, mut yksinkertasesti oon ollu nii väsyny, etten ole saanu mitään aikaseks. Sitä on varmasti vaikee käsittää, että miten voi olla niin poikki, ettei jaksa kahteen kuukauteen kirjottaa mitään. En ois itekkään ymmärtäny muutama vuos sitten. Tuo syksy teki semmosen tepposen, kun kelit vaihteli kokoajan ja oli kosteeta, niin kivut paheni ihan törkeesti ja se taas pisti välissä mielen aika synkäks. Sit kun tuli lumet ja pakkaset jäi pysyviks, niin pikkasen kummiksi helpotti ja mieli vähän parani. Ei nuo kylmät kelit silti mitään ihanteellisimpia mulle ole. Pahinta on ollu tää jatkuva pahoinvointi, mikä taas alko noista solunsalpaajista. Kipuun tottuu ja sen kanssa oppii elämään, mut jatkuva paha olo ja oksetus vetää kyllä ihan toimettomaks. Mutta tässähän mää taas kirjotan niin mitäpä tota enempää selittelemään.

Piti käydä pienillä unosilla välissä, mut eilen tosiaan kävin kipupolilla. Edellisestä kerrasta tais ollakkin jo vuos. Pitkästä aikaa tuli semmonen olo, et ehkä tää tästä vielä. Mulle luultavasti laitetaan kipustimulaattori. Lääkäri näytti semmosella luurangolla miten semmonen ohut sähköpiuha työnnetään tonne selkärangan sisään selkäytimen viereen. Se piuha sit tulee aluks tosta kylestä ulos ja siihen piuhan päähän tulee säädin millä pystyy säätämään kuin paljon se kapine antaa sähköiskua selkäytimelle sitä piuhaa pitkin. Sitä en ihan ymmärtäny miks se auttaa siihe kipuun, mut vissiin se häirihtee jotenki sitä kivun tunteen informaatiota, mikä selkäydintä pitkin normaalisti menis aivoihin. Jos se sitten auttaa mun kipuihin, niin siihen kylestä tulevan piuhan päähän vaihetaan semmonen litium patteri, minkä pitäs kestää suunnilleen neljä vuotta ja se upotetaan tonne kylkeen ihon alle. Sen patterin antamaa sähkövirtaa taas pystyy säätämään kaukosäätimellä sen mukaan mitä kipu vaatii. Saarakin innostu heti, et jos en oo kunnolla, se voi antaa mulle sähköshokkeja. Ja kavereillekki tuo on varmaan hyvä uutinen, ku oon nyt tosi paljon joutunu selittelee, että kun ei ole virtaa nii harvemmin jaksaa lähtee kenellekkään kylään. Luulis taas virran riittävän, kun lyyään kymppitonnin makasava patteri ihon alle. Tollahan saattas tienattakkin, tiiä vaikka pääsisin duracellin mainokseen muitten patteripupujen kans.

Sekin oli mukava kuulla, et ennen kun se stimulaattori asennetaan, mun selkäranka kuvataan kokonaan, kun se patteri estää sen kuvaamisen myöhemmin. Oon pitkään epäilly, et liekkö koko tuo tauti aiheutuu siitä, kun mulla sillon kolarissa murtu niska. Jos siellä nikamat painaa selkäydintä tai selkäytimeen on kerääntyny nestettä, mikä kanssa voi puristaa selkäydintä ja saaha tiedonkulun siellä sekoilemaan (syringomyelia). Saapahan siihenkin nyt sitten varmuuden, vaikkakin nuo lääkärit on jo aika hyvin saanu mut vakuutettua siitä, ettei nää kivut niskasta oikeen voi aiheutua. Tota syringomyeliaa rupesin epäilemään, kun herään välillä siihen tippumisen tunteeseen ja oon herätessä niin kauan halvaantunu, kun tajuan aina liikauttaa päätä. Siihen vaan osas tuo kipupolin lääkäri antaa niin fiksun selityksen, että määkin jopa uskoin sen. Se voi tapahtua kelle vaan, mutta jotkut lääkkeet kuten opiaatit saattaa tehä siitä paljon yleisempää ja mullahan sitä tapahtuu monta kertaa viikossa, välillä monta kertaa yössä. Se voi johtua siitä kun aivoissa tajuntakeskus ja liikekeskus on eri paikoissa ja tajuntakeskus jostain syystä herää ennen sitä liikekeskusta, niin on hereillä, mutta ei pysty liikuttamaan kroppaa. Ja se taas pistää aina hirveet pelot päälle, eikä siihen millään totu, vaan joka kerta se säikäyttää, vaikka sen jo nykyään heti tajuaa, että taas tää tapahtuu.

Guud jul evribadi!

Jos jotain hyvää koittaa ettiä siitä, ettei ole oikeen päässy liikenteeseen kämpiltä, niin eipähän oo tullu paljon tuhlailtua turhuuksiin rahoja. Nyt sit oikeen repästiin Saaran kans ja ostettiin meille joululahjaks digijärkkäri. Tiiä vaikka sitä rupeis kuvailee oikeen silleen harrastusmielessä, siihen mäkin varmaan kykenisin.