sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Osa kaksi, eli se varsinainen osastoralli.

80 000 lukijaa tai kävijää rikki, bileet sille!

Eli asiathan rupes menemään taas vähän heikohkoon suuntaan, niinkun edellisessä julkaisussa kirjotin. Mulla oli suolistotuledus, mikä luultavasti päivystysosaston toimesta, jonne jonon takia jumituin pariks päiväks, ciclosporinin, eli PG lääkkeen (pyoderma gangrenosum, aka pyoderma gangraenosum, joka linkissä oma juttunsa taudista) Sandimmun Neoralin tauottamisen, tai tulehdusarvojen noustua 170 ja kuumeen takia, aktivoi remissiossa olleet haavaumat kipujen lisäksi. Ne taas aktivoiduttuaan tietenkin kipeytyivät myös ajan kanssa kaiken muun lihas- ja nivelkivun lisäksi. Mutta kipuun ei otettu siellä vielä mitään kantaa, annettiin vaan ne perus dropit mitä olin jo valmiiksi syönyt kotona ja siellä se vielä juuri ja juuri riittikin, että sain jopa vielä yhdet yöunetkin suunnilleen nukuttua.

Sitten sain kun sainkin paikan tutulta sisätautien osastolta, mistä olin päässyt Tayssiin viimein vuosi sitten hoitoon, jossa mulle oli heti diagnosoitu tuo kaverin viidessä minuutissa vitsillä googlettama Pyoderma Gangrenosum. Haavat oli melkein täsmälleen saman näkösiä ja kaverin lääkäriystävä oli just ennen sitä puhunut lukeneensa tätä blogia ja kysellyt onko suoli terve, mikä kanssa viittaa PG:n aiheuttajaksi. Ja samaa oma terkan lääkäri oli vuosi sitten epäillyt kanssa diagnoosista kerrottuani, lähettäessään mut osastolle Jyväskylän keskussairaalaan, kun tilanne eskaloitu niin nopeasti haavojen osalta. Mutta kaks päivää Tampereen diagnoosin jälkeen se peruttiin ja kaikki Jyväskylässä tehdyt testit tehtiin uudestaan, lääkäreiden puheissa ja epikriiseissä oli kaikissa täysin ristiriitaista tietoa ja lopulta päädyttiin siihen, että jos se onkin se tupakoinnin laukaisema Buergerin tauti, josta toiset lääkärit olivat täysin varmoja, kun taas toiset tästä Pyodermasta, eli lyhennettynä PG:stä. No niihin oli aika sama lääkitys, paitsi tuo Sandimmuni. Jos diagnoosi olis ollut selkeästi PG, niin tuskin olisivat laittaneet päivystysosastolla sen lääkitystä lisäinfektioiden pelossakaan tauolle. Mutta toisin kävi, kun se oli vaan aina spekulointia epikriiseissä, että myös PG mahdollinen, jonka takia varmuudenvuoksi lääkitys siihenkin. Epikriisi, eli siis lääkäreiden lausunto. Se lienee vielä suomea, mutta jos se on jäänyt jollekkin epäselväksi, minä itse tätä tautia ja siihen liittyvää lääketiedettä ja haavahoitoa seitsemän vuotta harjottaneena alan välillä puhua jo asioista terveelle tallaajalle niinku lääkäri, olettaen, että kaikki ois näistä vissiin latinan kielisistä löpinöistä perillä.

Sielläkin sisätautien osastolla mulla oli vielä omat jalat alla suurimmaks osaks, mutta öisin kävi kivut jo niin järkyttäviks, että se tuntu sitä kun kaikki veri ja neste vartalossa ois ammuttu jalkoihin jos laskin jalat sängyltä alaspäin. Sillon oli jo tilattava jo sorsa, eli kusikuppi sängyn viereen, vaikka sama paineen tunne tuli jalkoihin kun vähänkin koitti pinnistää. Tuskasempaa kusihetkee, en usko että voi olla olemassa. Sitten toisella kierrolla aamulla, kun näin mut ja taudin, tosin ei vielä sillon oikeaa diagnoosia tietävän lääkärin, jonka tiesin mua tulevan hoitamaan, jätin tarkoituksella särkylääkkeiden tilailun mahdollisimman vähäksi, että sekin näkee, miten kipeä oikeesti oon. No se tulikin kauheen kandilauman kanssa huoneeseen, tietenkin odotettua myöhemmin, niin että siinä kiputilassa, odottelun takia, mun hermot ei ollu enään mitenkään kovin rautaset ja se totes et huomaa miten paljon joudut opiaatteja syömään, kun noin tokkurassa olet. Siitä kun kimpoilin, niin että jälkeen päin hävettää, kun selitin et nimenomaan oon ollut ilman lääkkeitä, enkä oo nukkunut paria tunnin pätkää enempää edellisenä yönä, niin voisitko oikeesti pikkuhiljaa konsultoida sitä kipulääkäriä tänne, ennen kun oikeesti otan sen viimesen ysimillisen buranan, niinkun Terhin kanssa ollaan monesti naureskeltu. Johonkin epikriisiin sekin itsetuhoisuus sitten päätyi, vaikka siinä kohti se oli savujen päästelyä korvista mustan huumorin muodossa. Siihen loppu mun kärsivällisyys ja onneks oli oma hätädosetti, missä oli lyhytvaikutteisia contteja, niin huitasin ne naamaan, ettei tarttee oottaa kun hoitaja nopeesti tunnissa käy pikasee kipasemassa lääkettä ja buranan sitten toisen ja panadolin kolmannen tunnin päästä.

No myöhemmin sama, oikeesti mukava ja tuntuu, että ainut aidosti mun arjesta ja jaksamisesta omalla ajallaankin huolehtiva lääkäri tuli sit juttelemaan. Se oli konsultoinut kipulääkäriä, joka ikävä kyllä parhaan kipulääkärin lähdettyä Tampereelle, oli kerran nähnyt mut ja oli tosiaan sanonut vaan, että ottaa ne kaikki aijemmin määrätyt lääkkeet vaan käyttöön. Niillä ois sitten pitänyt pärjätä, Buranaa, Panadolia ja Rivatriliä 2mg aina tarvittaessa, eli käytännössä ruhottavia kipulääkkeeksi oxyjen lisäksi ja illalla 50mg Triptyliä, jonka pitäisi nostaa kipukynnystä, mutta mistä minä en oo kun kivuttomana saanut sen avun, että viikon ne autto aikanaan nukahtamaan ja sit olin jo tottunut niihin. Selitys oli, että koitetaan nyt hoitaa itse tautia, niin jos ne kivut helpottais. Omatkin lääkkeet syöneenä oli pikkusen hermoissa, epätoivossa ja itkussa pitelemistä, kun mää koitan selittää, että kun ne kivut on nyt, eikä sitten, kun keksitte mulle parannus keinon. Sitä jäin sitten nieleskelemään, kun lääkäri selvästi oli puun ja kuoren välissä, niin se sitten livahti siitä pois ja mää tyydyin vaihteeks kohtaloon.

Sit mut tuntien kun tuli viikonloppu, lääkäri kysy et haluanko olla siellä, vai mennä lomalle siks aikaa kotia, kun molemmat tiietään ettei siellä sillon tapahdu mitään, mikä mua auttais, mutta petipaikka jätettäs, että jos jotain tulee, sekä lääkkeet saa sieltä mukaan. Mulla ois ollut Tampereella kontrollikäynti niin se oli sinne soittanu tilanteesta ja kysy, että meenkö mielummin sinne ihan osastolle, mitä en oikein ymmärtänyt mitä se auttaa, että eikö tässä vaan sandimunin lisäks kannattas nostaa kortisonia, niinkun ennenkin ja toivoo ettei haavat, yhen uuden haavan alun lisäksi, leviä lisää ja koittaa saada se kipu kuriin. Ihan ite sain kuulema päättää, vaikka mun päätös oli että jos kävisin vaan siellä ihotautien polilla kontrollissa, niin silti lopputulema oli että ens viikolla sitten Tampereelle tuttuun KI2 osastolle, eli keuhko ja ihotautien, missä kyllä oli osaavaa porukkaa, mutta ihan vaan siksi, että niillä on siellä se moniammatillinen kierto, niin voivat yhessä ottaa kantaa. Epikriisin kun luin, niin jos tällein omalla tavalla jälkeenpäin tulkitsen sen, niin lääkäri päätti, että olin itse päättänyt haluta sinne TAYS:sin osastolle polin sijaan. Ainut toiveikas ajatus oli, että mua seittemän vuotta hoitanu kipulääkäri oli siellä, niin jos edes siihen sit siellä sais avun. Oli edes jotain toivoa kun lähin kotia, tai Saaran kanssa päätettiin mennä porukoille, kun kävely oli jo niin hankalaa, että voin helpommin rullailla tuolilla siellä vähän tilavammassa ympäristössä. Ja pääsin saunomaan, tosin yöllä nukkumisen merkeissä.


Perus iltapäikkärit saunassa..

Menin sunnuntaina illalla takas sairaalaan, että saavat aamulla ottaa verikokeet ja sit olikin seuraavana osotteena Tampereen yliopistollinen sairaala, Tays. Mutta Jyväskylän lääkärin konsultoinnista puhuneena olin vähän hämillään, kun siellä ylilääkäri tyyliin kyseli, että mitäs sää täällä osastolla taas teet. Sitten ne availi haavat ja viimeksi luillaan ne nähneenä hirveesti kehu miten on siistit ja parantuneet, kun sanoin ja koitin näyttää puhelimesta kuvia miten siistit ja melkein ummessa ne vielä muutama päivä sitten oli. Lääkärit vaan jatko kehumista, nuorempia lukuunottamatta, joita asia jopa tuntu kiinnostavan ja oli hiljaa. Mutta päättivät silti, että jään sinne, hoidetaan haavat huomenna ja keskiviikkona on moniammatillinen kierto niin katellaan lisää. Sandimmunit tosiaan oltiin jo Jyväskylässä käsketty heti alottamaan uudestaan, mutta haavojen leviämisestä huolissaan, ettei pienestä uudesta alusta tule uutta luille yltettävää haavaa, koitin kysellä kortisonin pulssihoidosta tai edes nostosta, saamatta mitään kantaa asiaan. Haavat hoidettiin ja kekiviikkona tuli sekalainen seurakunta tuttuja ja vähemmän tuttuja lääkäreitä sanomaan, että Jyväskylän ihotautien polille ja kipupolille on lähete, voit poistua. Sandimmun jatkuu ja kortisonista taas mumistiin, mutta kotiutus papereissa lääkkeissä oli 20mg, eli ei mitään muutosta, kun normaalisti aktivoituessa se nostetaan 40mg, mikä tosin itellekkin on epämiellyttävää, kun turpoo ja aiheuttaa osteoporoosia, eli luukatoa, mikä mulla jo vähän on alkanut.


Perus harmiton haavanalku, nyt jo melkee ummessa.

Soitin sitten kotia ja varamamma, Terhi, onneks toisena pyörätuoliritarina oli tikkana valmis hakemaan. Onneks tuli, kun sillä on sana monesti hallussa, kun ite vielä empii ja lääkäri tuli lähtiessä vielä tuomaan papereita, niin ei tainnut olla varautua semmoseen ristikuullusteluun, kun joutui. Kipuasioista kun tiedusteltiin niin tuli taas vastaan semmonen käsite, että mulla olis joku yliherkkyys, Hyperalgesia, jos muistan termin oikein, elikkä kuulema kipulääkäri oli ollut sitä mieltä, et opiaatit itsessään aiheuttaa mulle kipua. Muistan kyllä käynnillä, kun kerroin että en erota vierotusoireista välttämättä aitoa kipua, mutta että hyperalgesia. Kun lääkäri tosiaan sitten kysy, kuka Terhi on, niin taisin varamammana esitelläkkin, ennen kun naurettiin, että tosi läheinen perhetuttu, kenen kanssa aika paljon yhessä näitä asioita taistellaan eteenpäin. Kun jostain syystä tää kirjaimellisesti on kokoaikasta sotaa, että sais mitään apua, joitain poikkeuksia lukuunottamatta, johon palaan viimesenä.

No kotia päästiin ja melkein heti sattumalta mulla oli siellä ihotautien polilla vanha aika, mutta se oli luomen poisto ja vaikka kiireisenä olivat sanoneet laittavansa Tayssissä lähetteet, niin luomia poistellessa sanoivat että ei täällä mitään ole ja itse asiassa ei meillä haavahoitoa viiteen vuoteen ole ollutkaan. Että ihan putkeen meni, mutta sanoin, että se ei sinänsä ole ongelma, Laukaassa mulla on yksi haavahoitaja, joka on alusta asti näitä hoitanut, niin tietää mitä niille voi ja mitä ei voi tehdä. Yhessä ollaan erehdyksien ja voittojen kautta opittu. Soitin sitten Tayssiin mikä homma, niin ne "kiireellisenä" laitetut lähetteet oli etanapostissa tulossa. Myös sinne kipupolille ja mulla kipulääkkeet osastolla olosta huolimatta oli jo loppumassa ennen aikojaan, kun yksinkertasesti jouduin jo syömään niitä niin paljon, kun enimmillään oli määrätty Tampereen osastoaikana viime talvena. Sen ohjeen mukaan, 60mg aamuin illoin, 40mg kaks kertaa päivässä, ja 80mg lyhytvaikutteisia enimmillään lisäksi. No Tayssihteeri sano, et voi ne toki sähkösestikkin laittaa että ne on heti siellä..? Mitä *ittua, nyt alkaa huumori loppua... lauleskelin. Sanoin että teeppä se ja soitin tunnin päästä kipupolille uudestaan, kun olin sinnekkin tosiaan kerennyt luomenpoiston jälkeen soittamaan ja ihmettelemään samaa asiaa, missä lähetteet. Sit löyty ja koitin saada sen parhaan mentoroimalle lääkärille ajan, joka oli vasta 12pv ekan kerran vapaa, mihin oli sillon aikaa, niin sanoin että laita sit vaan kelle ikinä saat ja se sano jonkun nimen vaan ja kuittasin ja aattelin, että kun se edellinen oli kerran mut nähny ja saanu jo semmosen väärinkäsitys ketjureaktion aikaan, etten saa mitään hoitoa kipuun, niin sama, kuhan ei se. Postissa tuli aika 15pv. Lääkärille jolla olin sen kerran ollut ja kuka koko reaktion tietenkin aloitti. Miten meni noin omasta mielestä?


Näköjää ainut "hyvä" syy hoitaa kipua, kun näkemällä sen näkee. Nähtävästi. Nää vaan sattu ollemaan kivuttomat paitti suihkussa.

Sitten ei enään ollut vaihtoehtoja, en muista oliko neuvo ihan kipupolilta, vai mistä, mutta soitto uskolliselle Laukaan terveysasemalle, jossa jostain todella järkevästä syystä oli lakkautettu oma lääkäri toiminta. Toimiihan se flunssaan, mutta kun on yks ainut lääkäri joka oli perehtynyt tähän mun tautiin, niin se joka ikinen kerta kertoa sairaudesta ihmiselle, jolle oot tullu hoitoon, ei musta kuulosta kovin järkevältä. Mutta päättäjät, onko se nyt joku ylilääkärilautakunta vai kuka ikinä onkaan, varmaan tietää paremmin, kun me ketkä käytetään se 45min aika siihen taudin selittämiseen ja lääkäri tai hoitaja, jos sattuu olemaan kokematon, niin hyvä jos uskoltaa kattoo keskellä säärtä olevia luunpätkiä, millä vielä kesällä kävelin ihan normaalin näkösesti sisään.

No vastannut hoitaja luultavasti ties mun keissistä ja kerroin, että 15pv on kipupoli ja sinne asti pitäs ittesä pystyä pitää elossa, mut kipulääkkeet ei auta ja oon ollu jonku viikon pyörätuolissa, kun lainalapussa lukee, että palautus joulukuussa, niinku olisinkin palauttanut jos kaikki ois mennyt kun piti. Sille päivää ei mitään järkevää saatu enää sovittua, niin se sano soittavansa kohta takas. Seuraavalle päivälle onnistu semmonen, että meen päivystyspotilaana "sattumalta" 9.00 siihen, niin sattumalta entinen oma lääkäri on sit kans siinä ja kattoo tilanteen. Iskä otti sitten aamun vapaata ja vei mut siihen, mutta ei asiaan ollut oikeen muuta ratkasua, kun jäädä osastolle, että katotaan se mun kipulääkkeiden tarve. Aluks sanoin vaan että nostaa ne annokset sinne missä ne on ollu huipussaan, mutta tääkin lääkäri oli lukenut sen edellisen kipulääkäri yliherkkyys spekuloinnin, jonka edellinen ei todellakaan ainostaan mun mielestä, Suomen parhaita, ellei paras kipulääkäri, oli sattunut missaamaan viimeset 7 vuotta. Ja kun jälkeen päin luin uuden kipulääkärin epikriisin, niin se ei tosiaan ollut diagnoosina, vaan nimenomaan spekulointia siitä, kun mulla on tuntoyliherkkyyttä tullut tän sairauden aikana, niin siihen oli ottanut vähän epämääräsesti kantaa. Mutta suostuin sitten jo itku taas kurkussa kivusta jäämään, että kait ne sielläkin voi vaikka puuduttaa jalat yöksi, jos ei muuta keksi, että saan nukuttua yhen yön.

Meni reilu vartti, niin lääkäri tulee takas, etten voikkaan jäädä osastolle, koska joku lääke puuttuu, mikä on mun listalla, niin lähe vaan kotia. Mää en saanu sanaa suusta, lääkäri hävis, otin puhelimen kauniisen käteen, soitin iskälle ja se oli jo Seppälässä, eli lähes Jyväskylän keskustassa, nii hetki äimättiin ja sanoin, että no kysyn sitten saanko taksin ja sehän onnistu. Sitten kun lääkäriä sain taas hihasta kiinni, niin sanoin että mites kun en vaan pärjää noilla lääkkemäärillä ja ne yksinkertasesti on kaikki kohta loppu. Kipuun erikoistuneena, näin oon ymmärtäny eräiltä yksityisiltä sivuilta, oli sitä mieltä, että kun ei mulle oo oikeen opiaatit sillon alkuunkaan auttanut, taudin puhjettua. En ollu oikeen valmistautunu semmoseen kommenttiin nii jäin taas väsyneenä ja kokoajan kipeempänä taas monttu auki miettimään mitä se tarkotti. Tramadol Retardia ja Tramadolia syömään tuplat Suomen käypäsuosituksen mukaan, Temcesic, eli buplenorfiini ei tehonnut ollenkaan, viikon sillä pärjäsin ja vaikka sillon poikanen olin, niin vaaleeta ihokarvaa mulla oli joka paikka täynnä, ettei Norspan laastaritkaan pysyny missään kiinni, enkä niistäkään huomannut mitään apua. Sillon ei ollut vielä haavoja tai näkyvää traumaa, niin ei tajuttu, että ne vaan ei ollut tarpeeks vahvoja lääkkeitä niihin kipuihin. OxyContinia alottaessa mun eka kipulääkäri sano, että tää on vähän kun ampuis kärpästä tykillä ja ekan viikon oksentelinkin niitä ulos, kun en ollut tottunut, mutta sillon oli samat oireet kivullisesti, järkyttävä paine jaloissa. 10mg lääkäri onneks edes suostu nostaa OxyNormia 50mg-60mg päivässä, eli käytännössä kolmesti 20mg, kun se 10mg ei enää auttanut mitään ja vaihto buranan Mobic nimiseen tulehduskipulääkkeeseen, josta kokemuksesta tiesin, että ei tuu auttaa. Kokeilin aikani, eikä auttanu vieläkään, taas menee burana. Koitin vielä sanoo että voihan Saara tuua sitä lääkettä mikä uupuu, mutta se oli jo päätetty, ei selvästi hänen taholta, niin käskin uusimaan reseptit, joka passas ja kuulema taksi voi käyttää apteekissa, joka oli tilattu. No apteekkiin kun pääsin niin ainoastaan, luojan kiitos, se oli kuitenkin OxyNorm, oli uusiutunu, kun reseptejä piti olla pitkä lista ja taksikuski ovella sano, että ei tässä mitää hätää, silti tuli jo sisälle hoputtaa, niinku siitä jotai apua ois ollu. Pääsin kotia 20e köyhempänä, melkeinpä mitään reissusta hyötymättä. Reseptit ois voinu puhelimessa tai netissä uusia ja Saara lääkkeet töistä tullessa napata matkaan. Ja mikä olennaisinta, taaskaan ei osastolla otettu kantaa kortisoniin ja epikriisissä luki että jatkuu 20mg. Tein oman päätöksen ja nostin sen 40mg.


Tääkin reissu ois voinu olla vaan käynti ilman tätä lääkeyliherkkyyshössötystä, josta siteeraan suoraan myöhemmin arvostetulla kipupsykologilla käydessäni häntä silläkin uhalla, että en tiiä saako niin tehä. "Millä argumenteilla se on tämän opiaateista aihutuvan kivun todennut, potilaalle, sinulle, kipuhan on vain kipua". Eli mistä minä sen tiedän mikä just minkäkin kiputuntemuksen aiheuttaa, just niinkun mää sille kipulääkärille selitin, että enhän minä tiedä mikä on vierotusoireiden aiheuttamaa "kipua" ja mikä taudin aiheuttamaa aitoa kipua, Sen vaan tiiän, että viimeks äsken kun koitin nukkua, ennen kun luovutin, mulla oli villalapaset sängyssä kädessä, ennen kun kipulääkkeet autto, kun se lämmin tuntuu edes vähän helpottavan. Olin jo ottamassa koko tästä vyyhdistä potilasasiamieheen yhteyttä, muuta tosiaan soitin eka sisätautien osastolle ja tuttu lääkäri itse tuli hoitajan etsittyä puhelimeen ja tuntui olevan kanssa aidosti hämillään, eräiden hoitajien ja psykologin lisäksi, ettei asiat voi näin mennä ja rupesi hoitamaan asiaa. Niinkun ite sano, hoidetaan tautia, että saadaan kipu pois. Taitaa yli kuukaus olla mennyt, eikä kumpaakaan ole tapahtunut ja ilman omaa päätöstä nostaa se kortisoni, tiedä olisko kohta taas ollut ehkä tällä kertaa Helsingissä hoidettavana ja ihosiirtoja suunnittelemassa. Mutta Laukaan osaston päättävä lääkäri tulee kuulemaan musta, katotaan miten muuten asiat hoituu, kun ens viikolla pääsen sinne kipupolille. Äiti on onneks ainakin lähössä pitämään puolta, jos oon taas ilman unia kipeenä siellä, niin oon ihan heittopussina muuten.

Viikko Laukaasta käynnistä menin takas haavahoitoon, senttejä päivässä kasvanut haava oli Tayssin mitoista kutistunu 3mm, mitä en ollut aluksi uskoa. Sisätautilääkärin soittaessa, kun oli puhunut reumalääkäreiden kanssa, se sano että tiedän varmaan parhaiten ite millä kortisoniannoksella kannattaa millonkin mennä, niinkuin sano muistaakseen haavahoitajakin, mutta kokoajan pitää se niin pienenä kun mahdollista, mistä satun olemaan ihan samaa mieltä. Tammikuussa pääsen vanhan tutun reumahoitajan käynnille ja elämä jatkuu, mutta blogi ei. Ellei kipulääkärissä vielä tapahu jotain käsittämätöntä

80 000 lukijaa riittää mulle, kun siihen ei edes lasketa omia lukuja/käyntejä, muutenhan oisin tietenki tehny jollain bannereilla miljoonia. Varmasti. Eli toisin sanoen mun diagnoosi oli Pyoderma Gangrenosum, unohtamatta Burgerin tautia sanoi yks siihen pinttymän saanut lääkäri, haavojen täydellisestä sopimattomuudesta siihen tautiin huolimatta ja ensimmäisenä PG:n mulle diagnosoineena ja diagnoosin välissä purkaneena. Mutkun tuo varvas! Sehä sivutaa kaiken muun.. Ois ottanu kunnian muiden monen vuoden turhasta tutkimisesta huolimatta luultavasti oli oikeessa ekoina kertoina kun näki. :D Kaikkea hyvää ja voimia vaskuliittien (kiitos facebookin vaskuliitti ryhmä) ja muiden harvinaisten ja vähemmän harvinasten elämää syövien tautien kanssa taistelussa.



Mää koitan käyttää tän vähän ajan, kun saan jotain aikaseks, johonkin hyödyllliseen, jos joskus kirjan sais väsättyä ehkä vähän aiheeseen sivuten tai sit enemmän, mut kuitenni. Jos vois olla vähän noita eläkkeitä sun muita pieniä tienestejä enemmän taloudellisesti hyödyks kun tuo rinsessa masentaa mut tolla kauheella uraputkella, mun surkutellessa kohtaloo. Eihä se nii saa mennä. :P

tiistai 5. joulukuuta 2017

Haluisin kirjottaa jotain kivaa välillä, mutta...

...asioitten totaalista perseilyä joka taholta vaihteeks. Olin jo soittamassa maanantaina potilasasiamiehelle, mutta päätin sitten, kun iltapäivällä oli luomenpoiston tikkien poisto ja haavahoito, että soitan eka sisätautien osaston lääkärille, kuka onneks nyt jälkeenpäin tiiän, vahingossa pisti mut semmoseen paskalinkoon, että ei oo taas vähään aikaan kokenut.

Asiat tosiaan meni jo tilanteeseen nähen hyvin, olin päässy kipupolille ja viimein alotettiin vierotus opiaateista, kun tauti oli remissiossa, että en syö niitä vaan syömisen ilosta vierotusoireisiin ja kipuihin, mihin ilman toleransseja ja viekkareita ois riittänyt sillon tällön lyhytvaikutteiset OxyNormit, että saa kivulta terän katkastua. Perus metadonihoidolla rupesin siis laskemaan lääkitystä ja kivuttomana päivänä riitti et otan pitkävaikutteisen OxyContin vaan aamuin illoin, kun normaalisti se menee neljästi pävässä ja lyhytvaikutteisia 4-6 päälle kipupiikkien tullessa.

No eikö mulla ruennut kivut taas pahenemaan, ei ite haavoissa vaan nivelissä ja mahassa, niin että en kyenny juuri liikkumaan ja olinkin yhtäkkiä munia myöten kipee ja ei maitopurkkia saanu auki. Itekkin mahaa painellessa tunsin, että se on jotain möykkyjä täynnä ja vähän säikähin ettei ne vaan ois imusolmukkeita mitkä on turvoksissa. Kolmantena iltana menin sitten päivystykseen ja maha kuvattiin, niin mulle oli tullu suolistotulehus ja kipulääkkeet ei edes isoimmilla annoksilla mitä oli määrätty auttanut asiaan. Jäin sitten päivystysosastolle, kun sisätaudit oli niin täynnä, oottamaan et sieltä paikka vapautuu. Pari päivää siinä meni, että olin tutun ja turvallisen lääkärin hoidettavana, joka lähetti mut sillon TAYS:iin, kun muut ei sitä "ollu kuullu", tai jotain, että musta yliopistolliseen ois kiva päästä, kun ei tuolla ksshp:ssä tunnu tietotaito riittävän ja ylpeys varsinkin kokeneimmilla lääkäreillä monesti konsultoida oli kait liian iso, tai siltä se vaikuttaa, kun en muuta selitystä keksi. Maha saatiin toimimaan ja se pehmeni parissa päivässä, niin vaikka päivystysosastolla oli lääkäri sitä mieltä, että kun suolen seinät on turvosissa ja tulehusarvot 170, niin se ei oikeen voi olla vaan suolitukos, mutta tää sisätautien tuttu lääkäri oli silti varovasti samaa mieltä, kun oireet rupes kipuja ja haavojen uuelleen aktivoitumista, eli leviämistä lukuun ottamatta helpottamaan, että ehkä se silti vaan oli niin tukossa, kun bakteeriviljelystä ei löytyny mitään ja suolen tähystys oli niin vasta ollut biopsioita myöten niin "nätti ja terveen näkönen". Sehän ei oikeen selitä tulehusarvoja, suolen turvotusta ja montaa muuta asiaa, niinkun haavojen aktivoitumista, mutta lääkärinkin mielestä se vissin ois ollu vähän brutaalia laittaa mut uuteen tähystykseen niin lyhyessä ajassa. Ja oihan joku virus mahollinen ja sekään ei paljon tähystelemällä siitä miksikään muutu. Tultiin siihen tulokeen, että kun mulla oli Tampereella kontrolli, että meen sinne ja siellä miettivät lisää, mutta kipuun jollasta en ollut kokenut, uuteen pieneen haavanalkuun ja vanhoihin leviäviin ei oikein otettu muuta kantaa konsultoinnilla, kun kipulääkäri oli sanonut, että kaikki käytössä olevat vaan käyttöön, pärjätköön niillä. Ja siinähän tää ristiriita alkaa.

Pääsin viikonlopuksi kotilomalle, kun eivät siellä halunneet sen enempää auttaa, vaikka keikuin kipukohtauksen saadessa kirjaimellisesti siinä kiikussa, että vieläkö PYSTYY, kyse ei ollu mistään henkisestä jaksamisesta, vaan siitä, että kestänkö enään hetkeäkään niitä kipuja, vai otanko vaan kaikki lääkkeet kerrallaa, että loppus ne kivut kerrasta, kaikki. Makasin sängyssä, tai yhen yön porukoitten saunan lattialla, missä lähemmäs 40 selssiusta plussaa, kun lämpö autto edes vähän, kusipullo kainalossa, toppahousut jalassa, pipo päässä, hanskat kädessä, että sain yhen yön edes pätkissä nukuttua ja tässä vaiheessa olin jo pyörätuolin orja. Aijemmin, kun haavat näytti tältä..


Rupee heruu. Tai ainakin arpia kuha ruvet lähtee.


...niin oltiin valmiita puuduttaa koko jalat, tai laittaa epiduraalia, mut nyt kun ei mitään NIIN näkyvää, kun että kahessa päivässä tilanne meni tästä..
..eli tervepohjasesta haavasta (kuva vielä vanha, eli oli vielä paremmassa jamassa jo)..

..tähän, ja kun tota putsas liinalla varovasti, niin katetta oli melkein puol senttiä paksulti.


Se kerto jotain kiputilanteesta, kun menin takas osastolle, niin se mun aasin hirnunnalta kuulostava itkuvoivotteluhengitys teki johonkin hoitajaan semmosen vaikututksen, että se toi kerrallaan kysymättä 20mg oxynormia, kun ollaan aina naurettu, että yleensä ne on kun omistaan niitä lääkkeitä tois, kun kyse on kovista särkylääkkeistä ja mulle oli lääkäri määränny 5x10mg, eli sen ois pitäny käytännössä tuua ne eri kerroilla, että Sääntö-Suomi sen sallii. Paljon onnea muuten sille myös. Sen omistaan tuomisen todisti taas se, että toinen hoitaja jossain vaiheessa tätä osastorallia toi 5mg tabletin, mikä on sama kun mulle annettais vauvan peräpuikko näillä toleransseilla. Kirjotanpa toisen pätkän vähän myöhemmin, miten hienosti tää osastoralli sitten meni, eiköhän tässä ollu kerralle ihan tarpeeks luettavaa ja kaottavaa, katottavaa siis.. eli paskasti menee, mutta menköön, liekkö tuo kellekkään yllätys.