keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Elämän ihanuus. Viimenen kappale.

 Huomenta. Siirrettiin eilenillasta kone meijän makkariin, että saan kirjotella rauhassa sillonkin kun Saara on töissä tai Peetu hereillä. No nyt Saara kertoo oven läpi jotain tosi tärkeetä miten hassu Peetu on ja Peetu taas jyskyttää tota liukuovee eestakas, kun se ei saa sitä auki. Idealle kymmenen pistettä ja väritetty papukaijamerkki.

 Eilen taas reiskalla kävin perus setit, ottamassa joka viikkosen metrotreksanttipiikin ja edellisellä kerralla lääkäri sano, että niillä ois joku isompikin miittinki ja että ne tulis sit koko porukalla kattomaan mua, mutta eihän se koko lääkäri ollukkaan töissä. Sit kolme vai neljä lääkäriä kävi melkein eri aikaan vähän ihmettelemässä ja mää koitin luennoida jokaiselle erikseen että missä mennään. Vähän outo sinäänsä, kun edellisellä käynnillä, kun kerroin että jo toisen piikin jälkeen musta tuntu että se aamukrapula ois ruennut helpottamaan. Olin kysymässä että joko se siitä metrotreksantista vois olla, jos se on ruennu vaikuttaa, mutta kerenny edes sitä sanoo nii lääkäri hyppi jo kattoo hipoen ja ilmakitaraa vinguttaen, että jes! Kuulema voi olla että on löytyny lääke mikä muhun auttaa, eli Kineret. Tottakai itellekkin innostuin ja kaikkee, mutta vähän ihmettelin, kun vaikka kerroin, että ite aattelin et se ois se trexan, tai siis metrotreksantti, koska Kineretin vaikutusaika oli se 2-12 viikkoa ja se krapula taas helpotti jo toisena pistopäivänä. Tähän väliin kyllä sanottava, kun eilen kortisonia taas laskettiin 25:tä 20mg:aan, niin ei se mihinkään hävinnyt ole, mutta siis vähän helpottunu. Mutta tosiaan lääkäri siihen tuumas et voi se hetikin alkaa vaikuttamaan, mutta paras lääkkeen teho alkaa normaalisti olemaan sillon päällä. Mikäs sen mukavampaa oli kuulla.

 Mitään ihmeempiä käynnillä ei sit muuta tapahtunu. Sen kineretin väsyttävän vaikutuksen takia kysyin ja sain luvan pistää sen iltasin, siinä ei ollu mitään ja lähin aikuistenvaippapaketin näkönen nyssäkkä kainalossa kotia kohti, ihan tahalteenkaan en pyytäny pussia sille, et jos joku siitä vaikka sais päiväänsä iloa. Tosiasiassa ne on niitä suojia, mitä synnytyksessäkin käytetään beban alla, niin mää käytän sängyllä haavoja hoidellessa, ettei tuu samanlaisia lakanavahinkoja kun tytöillä voi tulla öisin. Mulla tosin siis haavoja hoitaessa. Ja haavojen hoidosta puheenollen, tänään taas vaihteeks aika semmoselle hoitajalle on ja tuntuu aina, että miten saan tapettua aikaa siihen asti. Silläpä tässä kirjotellaan. Väsyttää niin paljon, ettei jaksa vöyhöttää Peetun ja poikkeuksellisesti Saaran kanssa, kun se on kotona, eikä töissä, mut unta en kummiskaan enään saa, niin on vaan semmonen ahistava olo, että olis jo se haava-aika, kun muuten tuntee ittensä niin turhaks ja se taas turhauttaa. Hankala taas selittää jotain olotiloja, vaikka sitäkai tää on ollu koko blogi, koittaa selittää ja vähän valittaa mitä tää on.

"Moimoi!"

 Tässä rupee olemaan vähän tämmönen "ei tapahu mitään" vaihe mun sairauden osalta, autoista voisin kirjottaa vaikka kirjan per päivä, mutta voi olla, että suurin osa vois olla vähän hohhoijjaa siinä välissä, niin voi taas olla et blogikin vähän hiljenee. Mut jos jotain mullistavaa taas tapahtuu niin enköhän mää kirjottele. Niinku et säikähin että kädistä hajos turbo mut se olikin vaan välijäähyttimen letkunketku pompannu pois pakaltaan, hehhah! Hyvät joulunodotukset koko vaskuliittiporukalle ja tottakai kaikille muillekkin, Lare kuittaa ja hiljenee taas ainakin hetkeks, moimoi!