keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Elämän ihanuus. Viimenen kappale.

 Huomenta. Siirrettiin eilenillasta kone meijän makkariin, että saan kirjotella rauhassa sillonkin kun Saara on töissä tai Peetu hereillä. No nyt Saara kertoo oven läpi jotain tosi tärkeetä miten hassu Peetu on ja Peetu taas jyskyttää tota liukuovee eestakas, kun se ei saa sitä auki. Idealle kymmenen pistettä ja väritetty papukaijamerkki.

 Eilen taas reiskalla kävin perus setit, ottamassa joka viikkosen metrotreksanttipiikin ja edellisellä kerralla lääkäri sano, että niillä ois joku isompikin miittinki ja että ne tulis sit koko porukalla kattomaan mua, mutta eihän se koko lääkäri ollukkaan töissä. Sit kolme vai neljä lääkäriä kävi melkein eri aikaan vähän ihmettelemässä ja mää koitin luennoida jokaiselle erikseen että missä mennään. Vähän outo sinäänsä, kun edellisellä käynnillä, kun kerroin että jo toisen piikin jälkeen musta tuntu että se aamukrapula ois ruennut helpottamaan. Olin kysymässä että joko se siitä metrotreksantista vois olla, jos se on ruennu vaikuttaa, mutta kerenny edes sitä sanoo nii lääkäri hyppi jo kattoo hipoen ja ilmakitaraa vinguttaen, että jes! Kuulema voi olla että on löytyny lääke mikä muhun auttaa, eli Kineret. Tottakai itellekkin innostuin ja kaikkee, mutta vähän ihmettelin, kun vaikka kerroin, että ite aattelin et se ois se trexan, tai siis metrotreksantti, koska Kineretin vaikutusaika oli se 2-12 viikkoa ja se krapula taas helpotti jo toisena pistopäivänä. Tähän väliin kyllä sanottava, kun eilen kortisonia taas laskettiin 25:tä 20mg:aan, niin ei se mihinkään hävinnyt ole, mutta siis vähän helpottunu. Mutta tosiaan lääkäri siihen tuumas et voi se hetikin alkaa vaikuttamaan, mutta paras lääkkeen teho alkaa normaalisti olemaan sillon päällä. Mikäs sen mukavampaa oli kuulla.

 Mitään ihmeempiä käynnillä ei sit muuta tapahtunu. Sen kineretin väsyttävän vaikutuksen takia kysyin ja sain luvan pistää sen iltasin, siinä ei ollu mitään ja lähin aikuistenvaippapaketin näkönen nyssäkkä kainalossa kotia kohti, ihan tahalteenkaan en pyytäny pussia sille, et jos joku siitä vaikka sais päiväänsä iloa. Tosiasiassa ne on niitä suojia, mitä synnytyksessäkin käytetään beban alla, niin mää käytän sängyllä haavoja hoidellessa, ettei tuu samanlaisia lakanavahinkoja kun tytöillä voi tulla öisin. Mulla tosin siis haavoja hoitaessa. Ja haavojen hoidosta puheenollen, tänään taas vaihteeks aika semmoselle hoitajalle on ja tuntuu aina, että miten saan tapettua aikaa siihen asti. Silläpä tässä kirjotellaan. Väsyttää niin paljon, ettei jaksa vöyhöttää Peetun ja poikkeuksellisesti Saaran kanssa, kun se on kotona, eikä töissä, mut unta en kummiskaan enään saa, niin on vaan semmonen ahistava olo, että olis jo se haava-aika, kun muuten tuntee ittensä niin turhaks ja se taas turhauttaa. Hankala taas selittää jotain olotiloja, vaikka sitäkai tää on ollu koko blogi, koittaa selittää ja vähän valittaa mitä tää on.

"Moimoi!"

 Tässä rupee olemaan vähän tämmönen "ei tapahu mitään" vaihe mun sairauden osalta, autoista voisin kirjottaa vaikka kirjan per päivä, mutta voi olla, että suurin osa vois olla vähän hohhoijjaa siinä välissä, niin voi taas olla et blogikin vähän hiljenee. Mut jos jotain mullistavaa taas tapahtuu niin enköhän mää kirjottele. Niinku et säikähin että kädistä hajos turbo mut se olikin vaan välijäähyttimen letkunketku pompannu pois pakaltaan, hehhah! Hyvät joulunodotukset koko vaskuliittiporukalle ja tottakai kaikille muillekkin, Lare kuittaa ja hiljenee taas ainakin hetkeks, moimoi!

torstai 26. marraskuuta 2015

Video todellisesta tilanteesta tällä hetkellä.

 Taas ei heikkohermoille vaikka hermoja näkyyki.

 Kävin eilen taas reumapolilla, vai sanooko ne nykyään sitä ennemmin sisätautienpoliklinikaks, en tiiä, mutta sama asia. Reumapolista me puhutaan. Siinä oli sit aikaa ottaa vähän pidempi video koko kintuista, kun lääkärillä vähän kesti, et pääs jossain raossa käväsemään. Käyn muiden potilaiden aikana, niin lääkäri käy aina muita hoitaessa kattoo vaan tilanteen ja nopsaa selvitellään tilanne puolin ja toisin ja hoitaja jatkaa siitä. Kerrankin joku asia tehään oikeesti tehokkaasti sairaalassa ja tää lääkäri on semmonen, että haluaskin asioiden toimivan sillein ja tekee sen asian eteen jotain, eikä vaan puhu kun politikko.

 Pitää varmaan lyyä nippu mainoiksia tähän väliin, en kerkee nyt kirjottaa kauheesti, kun tuo tuholainen on liikenteessä ja Sarppa on tössä, eikä tuo mulle näkyvä videolinkin alkukuvakaan mikään herkullisen näkönen ole. Että ei mitään taka-ajatuksia, oon kummiskin jo ainakin vitosen tienannu niillä. ;)




Ansaitse rahaa verkkosivuiltasi!
Jos piät kotisivuja tai blogia ja haluat koittaa saada mainostuloja, minkä takia ei tosin päivätyötä tai mun tapauksessa eläkkeitä kannata jättää nostamatta, niin mulle tää on ollu ainakin selkein ja tuottosin jos tuotoista vielä kehtaa puhua. Lisätietoa TradeTrackeristä  
 
 
Laadukkaat merkit Kledjut.fi- verkkokaupasta
Kledjussa on muuten oikeesti hyvät alennukset tällä hetkellä, tai ainakin kun viimeks kävin haaveshoppailee.






Mutta tässä tää nyt olis, ottakaa popparia ja nauttikaa!
Eilen kun tota oli aikaa tutkia, niin käytännössähän mulla on puolet säären leveydestä tällähetkellä lihaksella. Itekkin kun joskus jotain iskän lääkärikirjoja selaillu nuoruutessa, ällötti kaikki tommoset kuvat, niin outoo miten normaalilta tommonen voi nykyään tuntua. Sitäkään ei voi kyllä mitenkään kuvitella, jos ei mitään vastaavaa oo kokenu.

Nyt kolisee pyykkiteline seinää vasten sen verran äkäseen, että mää häippäsen kovistelemaan tota kirppua, kirjottelen myöhemmin sen vähän mitä lääkärin kanssa juteltiin. Niin ja lisäsin muuten kuvia edelliseen postaukseen, välillä jotain muutakin kun verta ja suolenpätkiä.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Sairaana eläminen.

 Aattelin kertoo mitä se niinkun oikeesti on, elää sairaana, mut kun rupesin miettii, niin mitä siitä oikeestaan voi kirjottaa. Joo taas heräsin paikat oikeelta osin niin kipeenä ja osin puutuneena ja vessaan oli hirvee kiire, niin jouduin herättää Vaimoseni, joka unenpöpperössä oli sekunnissa pystyssä, että pääsin sen puolelt jokkee kierähtää sängyltä alas, että pääsen äkkiä toimitukselle, mielenkiintosta vai mitä..?

 "Aamukrapula". Yleensä aamusin selviää särkylääkkeillä tai on selvittävä, jos Saara menee aamuun, mut tona aamuna on näköjään ollu aikaa puuduttaa ja huuhdellakkin haavat.

 Eilen oli haavahoitajan aika ja siellä oli taas joku uus hoitaja, kuka sano itekkin, et sää kuulema osaat kertoo parhaiten miten sua hoidetaan? Ekalla kertaa se imarteli, mut kun se kysytään vähän sillein epäilevän olosesti, niin en tienny ärsyttikö sitä vai oliko se vaan vähän ihmeissään itekkin siitä. Tosin se sano että vähän outo tai uus huone sille, niin saatto olla et siks se vaan vähän pyöriskeli siinä sen olosena, että mitähän tässä sitten, vaikka koitin selkeesti kertoo mitä yleensä tehään ja mitä oon viime käynnin jälkeen hoksannu uutta haavojen hoitamisesta. Saaraa nauratti, niinkun yhtä lääkäriä ja hoitajaakin, tosin tajusin sen jälkeenpäin mitä ne myhäili, kun kotona näytin millä niistä haavoista rapsutellaan bakteerikatetta, semmosta keltasta kerrosta ennen lihasta, pois. Koitin hoitajalle selittää et semmonen sininen tikku missä on rauta päässä ja siinä raudassa on pehmosia karvoja. Hoitaja ja lääkäri etti ja näytti jos jonkinmoista rautasahaa, ennen kun ne tajus mitä tarkotin. Saara sit kerto että se on papaharja. Se vaan taitetaan siitä karvasesta osasta uun muotoseks, ettei sillä raudan päällä töki reikiä haavojen reunoihin. Sitäkin kun koitin viimeks selittää sille uudelle hoitajalle, niin eka se taivutti sen keskeltä sitä harjaa. Koitin uudestaan, et eikun siitä harjan kohalta, niin sit se taivutti sen siitä varren ja harjan välistä ällän muotoseks. Sit aattelin että aivan sama, haava oli jo puutunu, niin tökkiköön sillä raudalla jos sattuu osumaan. Sit se sano et aika helpostihhan tää rupee vuotamaan. Miksköhän.. Mut se oikee haavahoitaja kerto, kun sanoin et vähän porukka naureskellut mun putsaustyökaluille, että se harja on nimenomaan tehty semmoseks, että se kerää solukkoa, niin se on tosi hyvä siihen hommaan, väliäkö sillä mikä sen nimi on. Mutta kyllähän se kieltämättä vähän huvitti itteekin kun sain tietää.

 Kun rupee miettimään mitä tän taudin kanssa eläminen on, ekana tulee mieleen häämatka ja skeittaaminen ja kaikki muu harrastaminen yleensäkkin. Viimenen harrastus oli vauvauinti ja Saara on puhunu, että Peetu varmaan tykkäis käydä jo Peurungassa uimassa, niinkun tykkäisin määkin, mutta eipä ole sekään enään, ainakaan toistaseks, niin yksinkertasta. Skeittaamisesta kerroinkin jo, viime kesän parin kokeilun jälkeen sen voi suosiolla jättää narikkaan ja nyt vielä uinnissa käyntikin, mikä ois sairaudellekkin tehny hyvää, et pysyis edes jonkinlainen lihaskunto, on pannassa. Eilen Saara puhu et ois niin kiva lähtee vaan johonkin löhölomalle, kun hirvee matkakuume, niin itellä tuli automaattisesti semmonen reaktio, että mää en lähe koskaan mihinkään. Vaikka häämatka olikin unohtumaton, niinkun mun eka "oikee" ulkomaan reissu Italiaan, kun Saara oli siellä harjottelussa. Sitä en kyllä tuu unohtamaan koskaan. Kun ei laivareissuja lasketa, niin siks "eka ulkomaan reissu". Päällimmäisenä muistona häämatkalta tulee mieleen paha olo, kipu ja Saaran huoli onko mulla kaikki hyvin, vaikka sese raskaana siellä oli. Tosin oireet oli kyllä aika samanmoisia suurimmaks osaks. Jos sen verran poikkeen aiheesta, niin luultavasti käytiin Saaran raskauden aikana kaikki samat kokeetkin sairaalassa, alapään ronklausta lukuunottamatta. Ei oikeen jaksa ees yrittää koittaa olla hauska kun tästä kirjottaa.. Sen kun näki häämatkalla Saarasta kokoajan, että sillonkin kun mulla oli hyvä olla, niin se joko mietti että onko oikeesti, tai vieläköhän viittii siellä tai tuolla käydä, ettei Larella ota liian lujille. Sit tietenkin mua ahisti se, että toisen matka menee huolestuneena miettimiseen ja pahimmillaan hämärässä huoneistossa, tosin hienossa semmosessa, avuttomana mun vaikeroinnin kattelemiseen ja muutenkin sisällä seurana olemiseen, kun ulkona yli plus kolkyt astetta ja allas huutelee uimaan. Onneks puolet reissusta sato, niin ei kaikki sisällä kökkiminen menny mun piikkiin.

 
 Reissuhan alko mitä mahtavimmin, kelit oli kohillaan ja osattiin vuokrata auto ja Roomastakin selvittiin Toscanaan. Mut muutama päivä kun oltiin oltu siellä, niin tajusin että apteekissa oli laskettu shengensopimukseen liian vähän mulle särkylääkkeitä ja määhän tunnollisena kansalaisena otin tasan sen verran kun se siihen kirjotti, vaikkei multa niitä oo koskaan kyselty. Edellisellä kerralla se kirjotti viikoks ylite niitä lääkkeitä, että jos tulee joku viivästys esimerkiks lentokoneen takia tms. niin on varmasti lääkkeet, mut tää kirjotti tasan sen mitä oli tarkotus olla reissussa. Mut eihän se sitä ottanu huomioon, että me saavuttiin Italiaan aamulla ja lähettiin illalla, eli mulla oli muistaakseen kuus särkylääkettä vajaana, en tiiä miten, olinko vielä kaiken lisäks ottanu itekkin pari liian vähän mukaan, mikä on neln pillerin päiväannoksesta aika paljon. Niitä kun ei siellä kosteessa kuumuudessa ottanu ajallaan, niin viekkarit oli sit sen mukaset. Puolet matkasta meni sitten pillereitä laskiessa ja aina mahollisimman pitkään rauhottavilla koittaa pitää vierotusoireet poissa, mutta kipuihinhan ne ei auttanu. Sitten loppulomasta tuli niin kovia vesisateita, että se kosteus sai kakki mun tautiin liittyvät reuman oireetkin niin pahoiks kun mahollista, millon tartteisin vähintään sen maksimi annoksen päivässä. Viimeseks päiväks olin sit saanu aamulääkkeen jotenkin säästettyä ja sen voimalla sitten kierrettiin koko Rooma kävellen, mikä suju yllättävän hyvin ja kelikin oli uskomattoman hyvä, mutta kun kentälle päästiin takasin niin sitä oloa ei voi enään edes kuvailla. Mentiin ekaan apteekkiin mikä sieltä löydettiin ja "hyvällä" enklannilla kerrottiin apteekkarille, joka kyllä heti näki musta että "vii häv veri big broblem". Selvennettiin asia ja se vaan kysy että onko minkäänlaista reseptiä, niin annettiin se mun shengensopimus, eli siis euromaissa jos kuskaa huumeita niin pitää olla semmonen. Se vaan kysy että saako ottaa kopion siitä ja sano ettei niillä oo niin vahvoja Oxyjä mutta 10 milligrammasia se voi antaa ainakin paketin. Voi sitä kiittelemisen ja helpotuksen määrää. Ennen kun oltiin edes ulos apteekista niin mää kiskoin jo niitä nappeja ja Saara lähti ettimään kioskia mistä saa juomista onnen kyyneleet silmissä.

 Mut olihan niitä hyviäkin hetkiä, varsinkin koko alkureissu, kun ei oltu vielä edes tajuttu tilanteen vakavuutta ja Saarakin pääs taas kenkätaivaaseen.
Me kaikki kolme ja kissa.
 Yksinkertasen onnellisen näkönen heppu Toscanan auringon alla. Tolla reissulla pysty jo reinoja pitämään, kun ensimmäisellä joutu vetämään varvassandaalit ja sukat jalassa suomalaisen perinteikkäästi.

Suomessa tota varten olis pitäny valehtelematta soittaa vähintään kolme puhelua, teekoohon, kipupolille ja uudestaan teekoo, ellei ne ois soittanu kipupolilta takasin ehkä saman päivän aikana, käymuutaman kerran apteekissa, joista viimesellä kerralla ne ois tilannu just sen oikeen vahvusen pillerin, tai valittanu että oot syöny päivän annoksen liikaa näitä, tuu huomenna uudestaan ja sit ne ois määränny vielä päivystyksestä hakemaan sen päivän lääkkeet. Noin suunnilleen se viimeks meni kun mulla nostettiin annosta ja kantapalvelu oli kaatunu päiväks. Kukas siitä muu joutuu vastuuseen kun potilas. Kaiken hyvän lisäks se Proviisori apteekkarintytär pitkätossu pitää mua vieläkin varmasti narkkarina, minkä takia alun perinkin teki sen niin hankalaks, niinkun sitä ei ihmistä osais sen vertaa lukee. No se ei mua ainakaan osannu. Päivystyksessä sit taas pyydellään anteeks ja sanotaan että kun tää on ihan selkee tapaus, kun tähän sairauteen näitä syöt, mutta me ei voida uusia reseptejä päivystyksessä kun ne pitäis oman lääkärin uusia. Viimeks sitten kävin omalla lääkärillä niin se valitti että sun hoito pitäis periaatteessa siirtää tänne et mää voisin kirjottaa näitä reseptejä, vaikka täällä selkeet ohjeet on kipupolilta mitä ja minkä verran pitää määrätä. Mut eka lääkäri kuka sano mulle etymmärrän kyllä ettei tää sun vika ole ja varmasti rasittavaa soitella ja ravata näitten takia. Kiitos siitä. Se ei ainoostaan oo rankkaa ja rasittavaa, vaan satun vielä kaiken hyvän lisäks olemaan sairas, mulla on lapsi, kellä pitäs olla hoitaja, että pääsisin ramppaamaan paikasta toiseen ja soittelemaan rauhassa ympäri laitoksia tai kannan sitä mukana paikasta toiseen, jos Saara sattuu olemaan töissä.

 Kotia kun päästiin, oltais päästy suoraan uutta kämppää remppailemaan ja meillä oli kaks viikkoo aikaa laittaa makkareitten ihanat puolipaneeliboordimuovimattosisustukset uusiks, mut mulla ei pysyny ekaan kolmeen päivään mikään sisällä. Vesihörpynkin kun otin niin se tuli suoraa tietä takas ulos. Sit kun sain jonkun leivän kolmantena päivänä alas, niin voitte vaan kuvitella miten taivaalliselta se tuntu vaikka kipuihin ei auttanu yksään lääke tai yliannostus. Niin ja saatoinhan mää vähän kipeekin olla sen muutaman päivää, kun en saanu särkylääkkeitä pysymään sisällä, niin en tiiä monta pilleriä siinä meni, kun ne aina löyty samalla ovenavauksella sankon pohjalta, kun niitä koitin syyä. Mutta tosiaan viikko siinä vierähti remonttiaikaa, onneks oli Isä ja Maikki-sisko, ketkä oli menny jo töitten jälkeen alottelee levytystä. Jos ne ei olis sitä alottanu koko hommaa, niin luultavasti minä ja Saara nukuttas tällä hetkellä myrkynvihreessä puolipaneloidussa huoneessa ja Peetu söpönsinisessä vastaavassa ja meillä ois semmonen kiva 80-luvun puumuovimatto. Sitäkään en tiiä, mistä sain voimat viimeselle viikolle tehä rempan loppuun, vaikka muutossakin vielä Isän kanssa laitettiin listaa paikalleen ja edellisenä iltana appiukon kanssa lätkittiin uutta lattiaa paikalleen, mutta kun kotia vanhaan kotiin kun illalla pääsin, hyvä jos jaksoin vaatteita riisua ja aamut oli vielä pahempia. Mut aina kun paikalle vaan ittesä sai jollain konstilla niin kait sitä aatteli vaan, että ei tää tästä kattomalla valmistu. Vaikka yllättävän paljon kattomallakin tapahtu, kiitos kaikille remppaan ja muuttoon osallistuneille.

 Muuton jälkeen tässä meni aika pitkä aika, kun elettiin vähän kun pellossa, Saaralla maha viimesillään pystyssä ja mää niin kipeenä, mutta kummasti sitä kipeenäkin vähän rupes skarppaamaan, kun semmonen nyytti saapu taloon. No olihan Peetun huone ekat kuukaudet varasto kautta pyykkitupa, mutta nyt kun mulla tuli taas tuo akuutti tila päälle ja kortisonista sai pienen piristysruiskeen, niin oon pystyny olemaan Saaran apuna, eikä sillä mene kaikki aika Peetun ja eritoten mun hoitamiseen ja paapomiseen. Rupee näyttämään taas siltä, että täällä asuukin jotkut, eikä tää oo jonkun varasto. Vaikka äiti sanookin että meillä on liikaa tavaraa, mutta kun se on viis minuuttia niin ne on omilla paikoillaan, sattus vaan joskus tulemaan oikeeseen aikaan kylään, eikä sillon kun Peetu on leväyttäny kaikki tavarat lattioille. :P

Ja jos joku asia on varma niin se on aivan varma. Mää kun päätän, että nyt on hyvä mennä sohvalle vähän pötkölleen, kun tuo Peetu vielä nukkuu, niin se on kolme sekunttia silmät kiinni ja itkuhälyttimestä rupee kuulumaan eka pieni suhina ja kohta päplääpäpäpäpppäää tai ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ! Lisään ehkä jonkun kuvan tähän illalla jos ei väsytä liikaa. Lisää valitusta myöhemmin, palataan, moi! 


26.11.2015, 06.48 lisätty kuvia. Jotenkin kummasti ei löytyny yhtään kuvaa jossa ois satanu tai mää makaisin kipeenä kämpän sisällä.. Ehkä parempi niin, varmaan dementoituneena pappana ois kiva katella semmosia masennus kuvia, vaikka en noissa parissa ekassa kuvassa mikään päivänsäde olekkaan.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Sieltähän niitä haittavaikutuksia tulla tupsahti.

Perjantai 13.11.

 Tuli vaan vastaan tommonen verkkokauppa, minkä kyllä tyhjentäisin ihan vaan vanhojen muistelemisenkin takia, jos oisin rikas, Dickies takit, paidat ja housut Kledjut.comista. Tulee kyllä niin mieleen vanhat hyvät ajat, kun pysty vielä skeittaamaan. Eilen just haikeena, hyvä ettei tippa ollu linssissä, kun oltiin Peetun kanssa kävelyllä, niin käännyttiin Vihtavuoren koulun skeittipaikalle muuten vaan kattoo, missä kunnossa se on. Ei ollu häävissä, sen verran on hyvät futiskentät sun muut täällä kylällä, että ois päättäjällä/-jillä ehkä vähän peiliin kattominen. Dickies oli ja miksei oo vieläkin kova juttu, kaikilla truu skeittareilla oli ainaki aina dickiesin pipo ja me pikkupojat vaan kateltiin kulahtaneet blindin liian pienet lippikset päässä, että tommoset kledjut määki haluun. Näin jopa pikkupoikana unta, että olin saanu hattuhyllyn täyteen skeittimerkkisiä lippiksiä ja pipoja, lähinnä lippiksiä ja olin kun kolmannessa taivaassa vaikka ne oli semmosia vähän hiestä kusenleltaseks kulahtaneita, mut se kuulu asiaan. Ei yhtään tympässy herätä seuraavaan aamuun ja kävellä kekkolantien kämpän naulakoille innoissaan ja tajuta että se olikin vaan unta koko roska. En kertakaikkiaan tahtonu uskoo että se ei ollukkaan totta, tuntu niin uskomattoman todelta.


Viimenen naula arkkuun. Tuli kallis taulu tai hylly..

 Meinasin jo ihmetellä, että onko tosiaan noin hellä lääke tuo kineretti, ettei oikeesti tuu mitään haittoja, muuta kun että olin iltasin tosi väsyny, mikä todellakin oli tervetullutta ton kortisonivalvomisen jälkeen. Tosin se väsy saatto johtua kortisonin laskustakin. Niin pienestä annoksen tiputuksesta oli kiinni sekin, että jos ajoin autoa pidempiä matkoja, niin silmät yksinkertasesti väkisillä rupes karsastamaan ja menemään kieroon niin pahasti, etten pystyny ajamaan pitkää matkaa yhtään väsyneenä, kun rupes näkö sumenemaan. Kun tiputti annoksen kolmeenkymppiin, eli 5mg tiputus, niin se loppu kun seinään.

 Mut kyllähän sitä aina jotain pientä pitää saada. Eilen illalla kaikki ihan ok, sit rupes olee vähän kipee ja huono olo. Rupesin jo puhumaan Saaralle, että onkohan sun pakko ottaa saikkua huomiseks, jos tää olo jatkuu tämmösenä, mut eihän se voi ottaa kun ittensä tai Peetun takia sitä. Se sit meni siihen että maksin sohvalla, enkä pystyny edes ajattelemaan että liikkusin, ettei Saaran tarvii rueta mattopyykille, kun mää pistän kaakeleita uuteen uskoon. Koitin, mitä pystyin mutista, pyytää pahoinvointilääkettä ja pysyä niin liikkumatta kun ikinä on mahollista.

 Sain jotenkin morsetettua viestin perille ja pikkuhiljaa pahoinvoitibilsut onneks autto, niin sain itteni muistaakseen Saaran avulla riisuttua petikuntoon ja pääsin sänkyyn. Saara soitteli silti varmuudeks meijän äitille, et oisko aamuks ketään jelppimään, jos mulla onkin taas aamulla yhtä paha olo. Onneks Ilari-veljellä ei ollu aamulla mitää, niin se oli yöllä ilmaantunu meidän soffalle varmuuten välttämiseks.

 Mut ei se kipee ja pahin mahdollinen pahoinvointi voinut tietenkään riittää. Ennen kun Illi oli yöllä ilmaantunu ja Saara oli tullu jo mun viereen, rupesin varmaan jonkun vuoden tauon jälkeen saamaan unihalvauksia. Ensin tuntu että jalat rupee nousemaan itestään ilmaan ja et voi ite tehä asialle mitään. Sitten tuntu jo että koko kroppa rupee nousemaan ja omasta mielestä karjasin, kun säikähdin ja huusin Saaraa ihan nimeltä ja se heräskin siihen, mutta kysy vaan tyynenä, että "Etkö sää taas pysty liikkumaan kun ääntelet tollein?", se ääntely oli siis vissiin tullu joskus tutuks, että nyt kaikki ei oo hyvin. Mää omasta mielestä karjun kauhusta ja leijun ilmassa ja toinen koittaa vähän ravistella mua, että heräisin todellisuuteen, mut musta tuntu että se oli paljon hankalampaa päästä siitä tilasta poissa, kun mitä se on aijemmin ollu. Sillon kun se oli päivittäistä, niin saatoin lennellä tietosesti kaupungin päällä tai pitää itteeni meijän huoneen katossa ja katella kun nukutaan. Hyi kun menee kylmät väreet kun ajattelee sitä olotilaa, kun sitä unta ei pysty enään hallitsemaan ja se muuttuu semmoseks kauhukohtaukseks. Yleensä se alko aina sillä, että rupesin unessa tippumaan ja yhtäkkiä osasin lentää, sitten heräsin siihen halvaukseen ja rupes pelottamaan ja mitä millonkin. Kun näin ton wikipedian kuvan ekan kerran niin rupes tosissaan ahistaa, miten joku on osannu kuvailla sen, kun tuntuu että joku paha on sun päällä etkä pysty liikkumaan. Sitten kun tokenin siitä, sen jälkeen jää aina yksinkertasesti ihan järkyttävän pelottava olo. Nyt pelkäsin meijän aukinaista vaatekaappia ja olin varma että sieltä tulee joku, ihan kun pienenä pelkäs että sängyn alta joku nappaa jalasta kiinni jos nousee vaikka vessassa käymään. Ja tää olo on kummiskin sillon kun on täysin hereillä ja jo täysissä järjissä, tai jos ei järjissä niin tajuissaan. Mutta onneks on tuo yks yliymmärtäväinen kainalo yleensä aina siinä vieressä, niin tuli se normaalikin uni sitten joskus.



Sunnuntai 22.11

 Oli tossa Elisa Viihteen laatu netti poikki muutaman päivän ja kovasti kehuvat, että ottavat yhteyttä ja joku saattaa tulla tänne ihmettelemään mikä siinä mättää, kun on kaikki uudet vermeet ja linjat vedetty. Hienosti osas vielä ekassa viestissä muotoilla, että kun oon ollu niin hyvä asiakas niin antavat maksutta 100 megasen yhteyden vanhan hitaan tilalle. Jos ne pistää vanhat linjat poikki, niin mun käsittääkseen niillä ei paljoa oo vaihtoehtoja, kun ne myy sitä 100 megasena ja vaan jos ei pysty toimittamaan sitä 100 megasena, niin ne laittaa sen minkä pystyy. En tiiä puhunko puutaheinää, niin mää oon ymmärtäny, enivei jouduin kännykällä koittaa kirjottelemaan tätä tekstiä, hyvin näytti onnistuvan jonkun aikaa, mut on ehkä pikkusen työläämpää. Sit säikähin yöllä, kun tallensin välillä tota, niin oli tekstin alkupätkä iPhonen nettiselaimella hävinny kokonaan ja se vielä varotti et voi olla, että sovellus ei selaimessa toimi oikein. Siihen jäi mun kirjottelu siltä erää. Pikku jännityksellä äsken availin tän tekstin koneella, et onko se hävinny täältäkin, mutta kiitos ja kumarrus, ei ollu.
  
 Sillon lauantai aamuna ei sit taas ollu pahasta olosta tietookaan, mut kun Illi, siis nykyään kavereille Ippe, mikä on sama kun sanois Taunoks, elä nyt suutu Illi.. tai Tauno, mutta kaverieitten kesken vissii sit sillain. Otin sit kaiken hyödyn irti ja roppailtiin hyllyjä hoitotarvikkeille ja lukollista lääkekaappia lääkkeille, että kun tuo vieressä huutava terroristi rupee kiipeilemään kunnolla, niin se ei oo heti maistelemassa mistä nappuloista sais parhaat tripit.

 Muutama laastari ja puudutusaine sitä on hyllyyn kertyny. Tuo lääkekaappi on kyllä lähinnä vitsi mun lääkemäärään verrattuna, mutta saapahan lukittua ne mitä vähiten haluais Peetun suusta löytää. 

 Nyt on sit viikko pistelty Kinerettiä, ei Kierenttiä, vai mitäköhän olin YouTubeen kirjotellu pikku väsymyspäissään. Vielä ei oo ruennu pistokohat ärtymään tai muuta haittaa tulemaan, kun ton yhen kerran, mutta oliko sekään loppupelissä edes siitä... ja tuo unihomma kanssa, mut onko vaan sattumaa, kun niitäkin on aijemmin tullu niin paljon, mene ja tiedä. Samanlaista pahoinvointia vaan on tullu aina, kun oon saanu jotain biologista lääkettä. Vaikka ne mun ymmärtääkseni on hyvin siedettyjä lääkkeitä, mut tutkittu niitä ei vissiin ihan liikaa ole. Lisäks voi olla, että tuo väsähtely johtuu siitä. Eilen sit taas oli tosi levoton olo, kun Saara tuli töistä, ihan kun joku ois salaa syöttäny mulle kortisonia tuplana. Annoksena, ei patukkana.. Sit kun maltoin vartin maata sohvalla, niin sammunkin ku saunatonttu.

Nyt ois sit eka satsi tökitty mahaan. Koitin, kun sanottiin, että nuo ärsyttää pistokohtia, niin pistellä itelle smailin mahaan. Paskanlöröt, tänää enään edes löytäny puoliakaan pistoskohista. Mut kuulema myöhemmin ne ärtyy enemmän, vissiin kun se lääke alkaa vaikuttaa, nii ehkä sitten uus yritys. :)