lauantai 25. elokuuta 2012

Talsinki.

Huvitutti vähän, kun luin ton mun edellisen vuodatuksen. Oon vissiin kirjottanu ihan ajatuken kanssa, kun tuntu et samat asiat olin kertonu moneen kertaan. Tosin kirjotin aina pari lausetta ja välissä touhusin jotain ihan muuta ja niin etespäin. Nooh, meneepähän lukijalle paremmin perille.

Mun on ihan pakko vähän ylistää Juha Vuorista. Hänelle kuuluu kiitos siitä, että kirjotan tätä blogia ja siitä, että yleensäkkin opin lukemaan. Ennen kun tutustuin Vuorisen raapustuksiin, mulla oli enemmän varpaita, kun kannesta kanteen luettuja kirjoja. Nekin alle yheksän kirjaa oli melkeinpä kaikki koulun kirjaesitelmää varten pakotettu lukemaan ja niistäkään en yleensä kyllä paljon takakantta enempää jaksanu lukea. Nyt ei puhettakaan, että rupeis nukkumaan lukematta mitään, ellei nyt ihan kuolemanväsyny ole. Suurin syy siihen etten lukenu ennen oli, kun olin aina luokan hitain lukemaan. Koulussa mun pahin painajainen oli, et joudun ääneen lukemaan koko luokalle. Voi jösses sitä änkyttämistä. Silti mulla ei kuulema ollu lukihäiriötä, en sit tiedä mikä se oli. Nyt kun oon lukenu luultavasti kaikki Vuorisen kirjat ja muutaman muunkin, tajusin yks ilta etten ookkaan enään hidas lukemaan. Kaippa se oli vaan reenin puutetta. Se vaan hävetti niin törkeesti, kun ei osannu kunnolla lukee, vaikka opinkin jo ennen koulua lukemaan.

Sain taas tällä viikolla uuden lääkkeen. Se on vähän niinkun kipulääke, mut ei kummiskaan ja unensaantiinkin sen pitäis auttaa. Sen niminen kun Lyrica. Tän muutaman päivän syömisen jälkeen tuntuu, että ainakin tohon unen saantiin se auttaa ihan ok. En jää sillein kuuntelemaan niitä kipuja sängyssä niinkun ennen, niin on helpompi nukahtaa. Mun on pakko vähän avautua viime lääkärikäynnistä. Ekana kun menin lääkärin huoneeseen sisään, niin raapasin vaatteet ja sidokset haavoista pois. Lääkäri "Uolevi" vaan tuumas et "nuo sun jalathan näyttää jo paljon paremmilta", vielä sillein, että mulle tuli semmonen olo et se vaan uskottelee. Rupesin miettii, niin se viimeks näki mun jalat ilman noita haavaumia, niin mulle ei ihan menny perille, että mistäköhän kohtaa se noita jalkoja sit kattelee. Sit kun sanoin, että kun syön tota solunsalpaajaa, niin vähän aikaa sen lääkkeen oton jälkeen musta tuntuu, et sydän jyskyttää rintalastasta läpi. Uolevi sit kuunteli mun sydäntä ja käski vähän pomppimaan ja kuunteli uudestaan. Siihen se tuumas et "kyllä se ihan normaalisti hakkailee ja palautuu". Sitäkin vähän mietin, et kun ei se mulla rasituksesta tykytä, vaan siitä lääkkeestä, niin eihän sitä voi noin testata, vaan se pitäs kuunnella sen lääkkeen oton jälkeen. Kaikista paras oli, kun se oli saanu asiansa mulle selväks niin se vaan sano, et "laita housut jalkaan, niin sun hoitaja sitoo ne haavat toisessa huoneessa". Oli jo pakko kysyä, että "ootko sää ihan tosissas". Kyllä mää haluisin nähä sen, kun se ite laittas suht tiukat farkut paljaan lihaksen päälle. Ja jos siinä ei muuta, niin mun housuthan ois ollu ihan tossa haavamählässä, jos ne jalkaan oisin vetäny. No hoitaja tuli siihen ja sekin vähän naureskeli sille tilanteelle, mut se sentäs toi mulle semmosen sairaalatakin, ettei tarvinnu alasti loikkia toiseen huoneeseen. Sitä kun on tarpeeks viisas, niin jostain päästähän se on sit pakko olla pois, niin ei muistella pahalla.

Se mua potuttaa noissa lääkärikäynneissä ehkä eniten, kun joka ikinen kerta mulle jää semmonen olo, että musta halutaan vaan eroon. Ymmärrän sen, että lääkäreillä on aina kiire ja blaa blaa, mut vois ne edes koittaa esittää, että niitä oikeesti kiinnostas mun asiat. Viimekskin se housuhässäkkä tuli sen takia, kun lääkäri rupes hätäilemään. Vois herranen aika miettiä sen verran, et saa edellisen potilaan pois alta ennenkun rupee miettimään seuraavaa. Ei se ole kovin mukavaa olla lääkärin huoneessa ite vielä housut kintussa, kun lääkäri pyytää jo seuraavaa potilasta sisään. Ja siltäkin musta on välillä tuntunu, että kun tolle taudille ei olla saatu oikeen mitään tolkkua, niin kaikilla lääkäreillä on vaan menny kiinnostus muhun, kun ne ei tiedä mitä mulle tekis.

Taas tää perinteinen loppukevennys, tulipahan käytyä tän viikon alussa Helsingissä ja Tallinnassa kera Saarani. Oli hauskaa. Ja eilen sain hondaan asennettua madallusjouset, jes!


Talsinki retkellä. Naama nykyään kun pullasoran peräsin, kun tuo kortisooni ja mykofenolaatti vähän turrrvottaa.

6 kommenttia:

  1. komee oot silti vaikka ootkin vähän lihava nykyään t. salainen käpy.

    VastaaPoista
  2. vähänks kiva kun on tollanen salanen ihailija. ;)

    VastaaPoista
  3. Turhan tuttu tunne tuo liukuhihnatoiminta.. Pitääpä tuustua sun blogiin joskus paremalla ajalla paremmin.. :D

    Ny lähtee maajussi nukkuu :D ->

    VastaaPoista
  4. luuletko/tiedätkö että se "vanha" auto-onnettomuus ja nykyinen sairastelu liittyy jotenkin toisiinsa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo tietoo, äitikin on sitä miettiny ja kyselly, mut en ainakaan ite usko. Ennemminkin siitä keuhkokuumeesta tullu jälkitautina. Voishan sitä joskus silti lääkäriltä kysästä.

      Poista
    2. Nyt kun on löytyny se syringomyelia tuolta selkärangasta tai tarkemmin ytimestä, niin on kyllä mielipide muuttunut täysin, mutta lääkärit ei vieläkään usko että niillä on yhteyttä toisiinsa, mutta sitä ruetaan päivänä jonain tutkimaan mitkä kivut johtuu tosta kolarista/syringomyeliasta ja mitkä tosta tuntemattomasta sairaudesta. Neurologeille on vaan niin turhtauttavan pitkät jonotusajat nii meinaa pikkuhiljaa kärsivällisyys rueta loppumaan kun oon puol vuotta oottanu jonotuslistalla..

      Poista