keskiviikko 29. elokuuta 2012

Narkki.

Väsyttäs ihan jonnin verran. Tunnin jaksoin taas pyöriä ja sätkiä tossa Saaran vieressä, mut nyt meni hermo. Tai en sanois, että meni hermo, ku rauhallinen oon sinäänsä, mut nousin sängystä koneelle joka tapauksessa. Eikä oo edes mitään järkevää sanottavaa, muuta kun että sattuu taas aivan jäätävän paljon. Tätä kipua on vähän hankala kuvailla. Kokoajan on tuo perus särky päällä, tällä kertaa ihan vaan noitten haavojen kohalla ja sit vähän väliä tulee semmonen tosi voimakas tuikkaava kipu. Saara luuli et mun jalat kramppas, kun sätkin vähän väliä, mut sillekkin selitin, että kivusta vaan sätkin. Se tuikkiva kipu on vähän kun löis jonkun neljän sentin neulan aina tohon haavan keskelle pystyyn. Tuo neulan mitta oli muuten tärkee tieto, nauratti itteekin.

Samalla kun rupesin taas kirjottamaan, niin vois kai sitä muutakin kertoo. Kävin taas eilen uusimassa kipulääkkeiden reseptit Kyllön arvauskeskuksessa. Se reumapolilla mua hoitava lääkäri ei jostain syystä kirjota ollenkaan huumereseptejä (OxyContin ja OxyNorm tarvitsee sellaset), niin joudun aina erikseen käydä ne hakemassa teekoosta. Mukava siitäkin aina maksaa erikseen. "Unto" ei hirveesti ole sitä selitelly, minkä takia se ei voi niitä mulle kirjottaa, mut semmosen käsityksen oon saanu, että se ei oo ikinä kirjottanu niitä kellekkään, niin se ei vaan osaa. Ja sit taas potilas menee pää kolmantena jalkana ja joutuu selittelee kaikki aina uudestaan eri lääkäreille, kun oman alueen lääkäri oli mukavasti vaihtunut ja sit ne pitää aina jonain narkkarina, huumeiden välittäjänä tai muuten vaan väärinkäyttäjänä, vaikka kuin näytän nuo haavaumat ja kerron tosta taudista, mistä ne ei ikinä tiedä mitään. Ja sama jatkuu apteekissa. Mentiin näyttävästi Saaran kanssa skootterilla illalla apteekkiin, kun saatiin iskän ja veljen kanssa semmonen meidän rojekti skopo melkein valmiiks, niin mulla oli silmät ihan punaset viimasta ja muutenkin saatoin vähän täristä kylmästä, niin sinäänsä en ihmettele jos se apteekkarikin piti mua jonain narkkarina. Musta kyllä tuntu et se apteekkari oli ite vetäny jotain huumeita, oli nimittäin sen verran pihalla. Menin siihen tiskille ja nakkasin reseptit pöytään, että pari tollasta ja annoin uniikki kortin, niin se vaan tokas hullun vihasesti et "tämmösiin lääkkeisiin tarvii kylläkin näyttää kelakortti, eikä tuo pelkkä unikko riitä". Melkein säikähin ja annoin kiltisti kelakortin sille tätille. Sit se kävi jotenkin toooodella hitailla, kun se näpytteli jotain koneelle ja kysy multa et "onko nää tuttuja lääkkeitä". Vastasin vaan et "juu, oon varmaan yli puol vuotta syöny näitä". Siinä sit yritin muutenkin vähän keskustella jotakin, kun siinä kesti niin törkeen kauan, niin senkin mainitsin, että tultiin mopolla. Apteekkari oli sit ihan kauhuissaan, että "miten sinä voit olla skootterilla liikenteessä, kun sinulla on näin vahvat lääkkeet". Tuumasin vaan, että "ei ne mulla vaikuta mitenkään huumaavasti". Taas tuli se tuomitseva katse ja sit se vaan intti, että kun ne on niin väsyttäviä lääkkeitä. Mää taas vastasin, että "ei ne mua väsytä, päinvastoin, jos otan illalla ison annoksen, en meinaa saaha edes nukuttua, kun ne piristää niin paljon". Naureskelin vielä, että mähän nukkuisin kokoajan, jos ne väsyttäis mua, kun joudun syömään niitä niin paljon. Sille apteekkari tais jopa hymähtää ja se olikin koko apteekkireissun ainut hymy. No sit se jossain vaiheessa lopetti sen inttämisen, mut ei selvästikkään uskonu mua ja seuraavaks rupes taas jankkaamaan, että "onhan tää varmasti tuttu lääke". Mikäköhän kohta siitä oli niin vaikeeta ymmärtää, kun sanoin että oon syöny niitä puol vuotta? Oikeesti se kysy sen varmasti ainakin viis kertaa sen käynnin aikana. Ja kumpikohan sen tietää paremmin, miten ne muhun vaikuttaa, apteekkari-täti, joka ei oo 99 prosentin todennäkösyydellä koskaan joutunut syömään OxyNappeja, vai minä? Lääkepaketin ohjeissakin nimenomaan lukee näin: OxyContin saattaa heikentää reaktiokykyä, jos sinulle käy näin, älä aja. Tolleen tiivistettynä. Mut eihän lääkäreiden ja farmaseuttien tarvii potilaita uskoo, kun niillä on niin hieno koulutuskin ja kaikkee. Samanlailla se mua hoitava lääkäri pistää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos kaikki mun mielipiteet ja ehdotukset.

Se on kyllä kanssa pakko kertoa, kun mainitsin jossain aijemmassa tekstissä, että ainut ihminen kelle soisin tän saman persepäätaudin, on se vartija, joka kuristi mun pikkusiskoa pienempänä. No sehän oli vartioimassa apteekkia eilen. Se jutteli siinä kassaneidille, kun käveltiin kassalle päin maksamaan tunnin odotettuja lääkkeitä ja kun se paskalakki huomas mut, niin se ampas kahtasataa hyllyjen väliin piiloon. Vissiin luuli et mää en kerenny nähä sitä. Oon nimittäin aika pelottava kaveri. Nyt kun oon pari kertaa maininnut siitä kaverista, niin pitäis varmaan kertoo koko se episodi. Ehkä paremmalla aikaa, rupes kipulääkkeet helpottamaan oloa ja muutenkin väsyttää jo aika mukavasti niin nyt painelen nukkumaan..

5 kommenttia:

  1. Siis sä Lare osaat kirjottaa hyvin ja hauskasti :) kohtaus apteekkarin kanssa ja sen vartijan :) piristit päivää!

    t.Elina

    VastaaPoista
  2. Jännä oli löytää tää blogi, kun olet veljen kautta tuttu nimi/kasvo mullekin. Luin koko blogin alusta loppuun ja täytyy kyllä sanoo että oot tosi rohkee kun kirjotat näinkin avoimesti tämmösestä asiasta ja sun elämästä. Saat kyllä täältä suunnalta kaikki rispektit ja tsempit jaksamiseen! sun tyttöystävä saa kyllä olla ylpeä että omistaa noin rohkean, huumorintajuisen ja vahvan poikaystävän! (ps. tuo "kolaripostaus" sai muutaman kyyneleen vierähtämään poskelle, itsekin kävin sinne kynttilän silloin viemässä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitonksia vaan kehumisista. Aika korkee kynnys olikin tätä rueta kirjottelee, mut on tästä enemmän ollu apua kun haittaa. Kaverit ymmärtää paljon paremmin mua ja tätä tautia ja pääkin kevenee välillä kummasti, kun vähän avautuu.

      Poista
  3. Moi..

    Eksyin jotenkin tänne ja tuli vaan sellanen olo et pakko kommentoida jotain. "Jos susta joskus tuntuu, että elämä potkii päähän, niin tän blogin lukeminen saattaa auttaa." Voin kertoa, että auttoi todella.. En tiiä muistatko mua, mutta yläaste aikoina juteltiin jonkun verran koneen välityksellä "vähän" kevyemmistä sillon tietysti maailman tärkeimmistä asioista :D Ei mulla oikeestaan mitään asiaa ollu muutakun että ihan kauheesti voimia ja tsemppiä ja aion lukee jatkossakin sun kuulumisia :)

    -Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä saa päähän kuka Jenni oot, laitoin sen piikkiin ku oon jo niin vanha et eläkkeelle joutunu, nii ei voi kaikkee muistaa. Teitä Jennejäkin kun on nii monta. Kiitos tsempeistä ja voimista, pitää koittaa jaksaa kirjotella vähän useemminki tänne et ois mitä lukee. ;)

      Poista