Amputointi.

Meinasin rueta kirjottaa, mut ku laitoin jalat rahille ja koneen reisille, nii rupes iha pikkasen kirvelee ja Peetukin rupes pitää ääntä, kun oli päikkäreillä niin ehkä vähän myöhemmin. Sen verran vois tässä sanoo, et oli astetta rankempi "kauppareissu". Äiti soitti kesken kotimatkan, että tulkaa pulkkamäkee ja paistaa makkaraa, kun oli Leppävedellä joku Mannerheimin lastensuojeluliiton laskiaisrieha. Melkein muistin että on laskiaistiistai, mut parempi myöhään kun ei millonkaan. Nyt sit kaduttaa, ku tosiaan vähä kirvelee.. ja koitappa tässä puuduttaa jotain, jos tuo kömpii tuolta makkaristaan olkkarin puolelle. Onneks on hidas herääjä, nii kerkesin näinki paljo kirjottaa, ehkä myöhemmin lissää. Jokatapauksessa tuntuu olevan aika herkkä aihe tuo amputointi, niin toivon etten aiheuta kellekkään minkäänlaista mielipahaa, se ei tosiaankaan ainakaan ole tarkoitus. Tuli vaan huomattua, kun esim. äidin kanssa mietti asiaa, niin ei käyny mielessäkään, että se voi vähän enemmän toisella karahtaa korvaan, kun sitten taas esimerkiks Saaralle sanoin kylmiltään, vähän kärjistetysti, että mitä oikeesti menetän muuta, kun ainakin puolet kivuista, vaikka nuo melkein kävelykelvottomat, haulikolla ammutun näköset koivenloput katkasis pois.

Peetu huus että VETOJA! Ja äitihän teki työtä käskettyä.

En oo oikeestaan aijemmin ihan tosissaan edes ajatellut asiaa, tai pelkäämällä pelännyt, että kintut pitäs katkasta, jos varvasta ei lasketa, muuten kun pari vuotta sitten, kun sain sen pöpön avohaavaan ja se hais haavahoitajankin mukaan kirjaimellisesti mätääntyvälle ruumiille. Sillon saatto olla vähän jännän kakan hajua housussakin, ennen kun saatiin viljelyllä selville, mikä pöpö ja mitkä antsat siihen toiimii. Mut kun lääkäri sano huolensa siitä ja haavahoitaja taas oli vähän ihmeissään, että kun hoidan noita haavoja niin tunnollisesti ja yleensä ite parhaiten tiedän, lähinnä kokemuksesta, kun nää on aika uniikit käyttäytymiseltään, eikä voi verrata oikeen mihinkään diapetes haavoihin, mikä monella hoitajalla tulee ekana mieleen, niin pisti vaan vähän miettimään. Periaatteessa, jos ei ole tämmönen kortisonikuuri päällä, niin kilometri on aika maksimi mitä voin kävellä, tai seuraavana pävänä en luultavasti kävele ollenkaan. Viime kesänä menin käymään porukoilla ja olin "ekologinen" ja nappasin pränikän skeitin kainaloon, ihan ku ennenvanhaan, niin hyvä että muutaman polkasun jaksoin porukoille päin, tohon viidensadan metrin päähän polkasta naurettavaan ylämäkeen ja takasi tullessa tasasellakaan tai puhumattakaan pienestä alamäestä, tuntu vaan että polvet pettää alta. Sit vielä tuli kokoajan ihmisiä vastaan, niin kehtaappa siinä olla polkematta. Polvet lönksyen äkkiä nurkan taakse, lauta kauniiseen käteen ja kävellen loppuun. Taisin jonkun päivityksen laittaakkin sillon Faceen tai Instagrammiin, että tästä (skedestä) tuleekin varmaan kallis, mutta tosin ihan hieno hylly. Eipähän voi sanoo etten ois kokeillut..

Mutta tosiaan kun sitä alko miettimään enemmän ja otti puheeks, niin kuulemma yleensä ne ketkä on syystä tai toisesta itse tehny sen päätöksen, vaikka ihan selittämättömien kipujen takia, harvemmin on jälkeenpäin katunut. Ehkä se johtuu just siitä, kun se asia yleensä on hautunut aika kauan takaraivossa, ennen kun semmosta viittii edes ottaa puheeks muuten vaan, puhumattakaan lääkärissä ja vielä että päätyy siihen ratkasuun. En usko että ajatus syntyy päivässä, niinkun mun uus tukkamuoti. Kolarissa, sillon 17 vuotiaana, muistan vielä miten naureskeltiin, että jos oisin halvaantunut, niin luultavasti olisin rullannut tennispallo kaulassa ekalta kalliolta alas, kun olin niin menevä kaveri, että eihän kukaan semmosta osannut edes kuvitella. Nyt varmaan kaikilla on vähän parempi ajatus siitä, miten tekemättä mitään opinkin olemaan ja yleensä ihan vaan seuraavan päivän kivun pelossa.

Kauhee totutteluhan siinä varmasti olis, menis sitten yks tai molemmat jalat. Vielä parinkin vuoden päästä tuo varvaskin tuntu todella oudolta, varsinki jos potkas sen johonkin. Ihan sen takia, kun oli tottunu, että siinä on se keskivarvas suojaamassa, niin noissa viereisissä varpaissa on tai oli, onhan siihen nyt jo vähän tottunut, todella herkkä tuntoaisti, koska se keskari on suojannu noita "entisiä sisäpintoja" viereisistä varpaista. Sillä heti pistää miettimään, että kauan menee, että pystyis edes ajattelemaan proteeseja jos ne tai se amputaatiotynkä onkin yhtä herkkä, kun nuo varpaanvälit.

Mukava, kun taas viikonloppuna rupes sama haava kun pari vuotta sitten haisemaan, vähän lievemmin ku viimeks, sillon kun oli se kakkapohjanen bakteeri päässy haavaan. Lääkäri ei osannu suorilta sanoo mikä se ois, niin otettiin bakteeriviljely, eli pyöräytettiin pumpulipuikkoo siinä haavassa ja antsakuuri päälle. Nyt toivotaan et ois oikee kuuri, että lähtis jo paranee ja etten syö tota Dalacinia turhaan, kun on lääkärin mukaan aika "tykki" kuuri ja sekin, koska oon penisiliinille ja jollekkin kefolosporinille allerginen, niin ei voinu perus kefeksiniä alottaa, mikä on normaalisti se mikä annetaan, ennen kun tulee varmempi vastaus viljelystä mikä pöpö siellä on. Lääkäri sano että se katteen väri viittais latinasta suomeks käännettynä kultaan, mikä on aika harvinainen pöpö, mutta niin kauan ollut auki nää, että ei ois hirvee ihme vaikka mulla olis kultatulehdus. Ei muuta kun raapimaan kultakatetta purkkiin, niinkun teinkin, kun näytin haavahoitajalle eilen sitä ja sitten suorinta tietä panttilainaamoon vaihtamaan kulta rahaks. Musta vaan tuntuu et se ois siitä koepalan otosta asti ollut sen kullan värinen, mutta vasta nyt kun haava tikkien poiston jälkeen aukes uudestaan kunnolla, eli siis se tikattu osakin levis kokonaan haavaumaksi, niin se tuli kunnolla esiin sieltä ihon alta ja jonkin verran haisemaan. Ehkä helpompi taas havainnollistaa jollakin hemaisevalla kuvalla..

Näin nätti pikku haava tää vasemman jalan kuoppa oli. Periaatteessa vanha arpi vaan aukes, mutta tuolla ihon alla tunti sormella, et se kuolio meni tonne tikkejen ohi asti, niin päätettiin ottaa koepala. Ja kaikkihan oli ihan hyvin niin kauan kunnes tikit otettiin pois, niin eihän se kuolio ollut tietenkään "parantunu" sillein, että tikkaus olisi pysynyt kiinni, kun ne otettiin pois.

Tämmönen kultamuna se sitten oli eilen muistaakseen suihkun/putsauksen jälkeen, ennen kun raavin ton kultakaivoksen poissa. Nyt se on lähes samannäköne, mut melkein kokonaan ilman tota keskellä olevaa keltakulta vallia. Ennen suihkua kun ois ottanu kuvan niin ymmärtäs ton kultaläpän ehkä paremmin, kun koko haavapohja on kuiva.

Että semmosta, aloin sillon laskiaistiistaina kirjottaa, mut tuli uudestaan mieleen, kun tuli taas tää luonnonvalinta amputaatioarpa kohalle, ettei tarvii ite päättää, jos tota tulehusta ei saada kuriin. Lohdutuksena itelle, kun kävin lääkinnällisiä tukisukkia hakemassa Respectasta, eli paikallisesta proteesi/tukisukka puljusta tuosta Jykylän Paviliongin kupeesta, niin kyllä ne sai näyttämään sen niin helpolta, kun hyppivätä kiviltä toisille, molemmissa jaloissa proteesit. Kuulemma ne on jo ihan tietokone ohjelmoituja, niin nitten pitäs "tajuta" käyttäytyä käytännössä niinkun oma jalka käyttäytyis. Appiukolle kans kerroin asiasta, niin se kyllä muistutti, että ne on tosiaan mainoksia. Mut jos jalat lähtee ilman omia ehtoja, niin sama se, mutta pistihän sekin mieleen, että näinköhän se on yhtä helppo ja vaivaton hyppiä ja käppäillä pitkin purojen kiviä pitkin. Siinäkin kyseisessä videossa se käveli vedessä, niin mää veikkaan, että kun mulla olis sellanen/set nii ne ois ekassa lätäkössä oikosessa, niinkun mun uus puhelin, kun olin amiskyykyssä, niin tippu 20cm korkeudelta ja suoraan sammutusnappi edellä rappurautaan, nappi V:n muotone ja ei saa enään käynnistettyä puhelinta uudestaan. Nyt vaa muistaa, ettei saa akku loppua, ennen kun jäksän viedä sen huoltoon joskus kun oikeen rikastuu. Mitä sitä nyt suotta kun se toimii.

Jätän amputaatiopohdiskelun toiseen kertaan, kun tulikin tota juttua jo sen verran, niin jätän tän nyt sitten vaan tähän. En ainakaan varmaan sanonu mitään loukkaavaa vahingossakaan, kun jäi enimmät mielipiteet kirjottelematta. :) Kivaa kevättä, kuhan nuo viimeset lumet tuolta tippuu. Moimoi kelkkakausi :( Ja tietenki lukijat. <3