Sotesotku ja normienpurkutalkoot. Iso asia meille Potilaille. Jakakaa kaikki, laitetaan se some testiin.

Ensimmäisenä pyytäisinkin vielä kerran että, JAKAKAA kaikki tämä "artikkeli", jos siitä ei ole liikaa vaivaa. Ei tarvitse edes jaksaa lukea kokonaan, sillä näillä työttömyysmäärillä jollakin on kuitenkin sen verran tylsää että jaksaa. Ja kun sinun kiireet loppuu, niin hän voi kertoa mitä oli lukenut. Vähän niin kun Anssi minulle, kun olin nuorempana  "vähän" laiska lukemaan. Se olisi iso palvelus meille kenen ääni ei pääse kuuluviin juuri missään, kun voimat menee lähinnä itsestä ja mielestä huolenpitämiseen, toivoen aina voimia sen verran enemmän, että jaksaisi vaimon ja pojan kanssa edes välillä viettää ihan normaalia elämää hoitojen, tutkimusten ja lääkkeiden syönnin ohessa. Ehkä joku niissä norsunluutorneissa kuulee jotain tästä todellisuudesta. Soten ja byrokratian tehostaminen pienen ihmisen näkökulmasta. Pieni asia ehkä sinulle, mutta iso asia meille Potilaille, mitä luultavasti harva osasi etukäteen ennustaa tai suunnitella ikinä olevansa. Viime vaalien aikaan olin hiljaa tyytyväinen Juha Sipilän, arvoisan istuvan Pääministerin, Keskustan kamppaniointiin, kun puhuttiin byrokratian- ja normienpurkutalkoista, etenkin tuolla terveyssektorin puolella. Politikkojen Sote-uudistus puheista, uutisoinnista, valinnanvapaudesta ja tärkeyden mainonnasta ei ole voinut välttyä viimeaikoinakaan.

Olen vuoden 2010 lopusta ollut sairauslomalla putkiasentajan töistä, joka tehtiin aika varhain selväksi, ettei sairauden takia niihin töihin enää koskaan ole asiaa. Jouduin kuntoutustuelle puolenvuoden tai vuoden pätkissä uuden koulutuksen ja ammatillisen kuntoutuksen aloituksen toivossa. Toiveeksi se on toistaiseksi jäänyt. Viimeisimpänä vuoden vaihteessa oikeastaan jo sanoisin että pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle, kun tässä reilussa kuudessa vuodessa ei ole mystisille reumatyyppisille kivuille, kuolioille ja haavaumille säärissäni löytynyt varmaa selitystä tai diagnoosia. Lähes vuoden makasin edellisten haavojen jälkeen masentuneena sohvannurkassa ja kun elämä rupes voittaa ja pääsin taas jaloilleni, niin nyt on taas sääret pahiten auki ja käytännössä jatkuva amputaatioriski päällä, jos avohaavaan pesii joku bakteeri tai ne ei muuten vaan rupea paranemaan niin kuin kolmesti aikaisemmin.

Siinä vähän taustaa, millä kokemuksella ajattelin puhua potilaan näkökulmasta, mitä tämä byrokratian- ja normienpurku on ainakin näin yhden potilaan silmin katsottuna ollut ja mahdollisesti vähän jonkun toisenkin, mitä olen sattunut kuulemaan, etten ole ainut, lievästi sanoen outoja säästöjä todistanut henkilö.

Suoraan jos lähtee vertaamaan tätä päivää ja puoli vuosikymmentä takaperin, sinne 2010 syksylle, kun oireeni alkoivat, joka näissä asioissa on mielestäni suhteellisen lyhyt aika, niin ei uskoisi että asuu enää samassa maassa, vaikken nyt tarkoita, että ihan kehitysmaaksi oltaisiin muututtu. Mutta en tarkoita, että asiat olisivat menneet kyllä parempaankaan suuntaan, muuten kun henkilökohtaisen eläkkeen osalta rahallisesti, joka kyllä muistettiin rokottaa mm. lääke-, sairaala- ja lääkärinkäyntikuluissa. En tiedä sainko vakuutusyhtiöltä korotuksen sairausvuosien, vai vuoden pätkäeläkkeiden muuttumisen vakituiseksi sairaseläkkeeksi, mutta se onkin harvoja asioita, mikä ei kyllä haitannut pätkääkään, kun menin henkisesti siihen kuntoon aika pitkälti samaan aikaan, uskoakseni sen hetkisen lääkityksen sivuvaikutuksena, ettei ollut enää järkeä ihan piipussa väkipakolla kotihoidossa edes pienen tuen toivossa pitää poikaa. Olisihan lapsi sen ajan kanssa vaistonnut, ellei jo niin tehnyt, että isällä ei ole kaikki murot kupissa, kun olin jatkuvasti niin väsynyt ja apaattinen. Onneksi oma pikkuveljeni sattui olemaan perhepäivähoidossa ja poika pääsi samaan paikkaan, niin oli pehmeä lasku hoitoelämään, kun oli tuttuja heti samassa ryhmässä. Siinäpä taisi ne positiivisimmat kokemukset Sotejärjestelmästä olla.

Tuoreimmassa muistissa on käynti Keski-Suomen keskussairaalassa, kun menin ilmottautumaan kirurgiaan tulevien pisteelle, että minulla on aika koepalan ottamiseen. No vastaanottaja neuvoi minut uusille koneille ilmottautumaan ja näytti aulan toista laitaa. Viikkoa aikaisemmin olin samaan pisteeseen vienyt ystävän ilmottautumaan lonkkanivelen vaihtoon ja silloin se onnistui ihan ihmisen tekemänä. Mutta ei siinä mitään, ajattelin että varmaan pienemmät toimenpiteet sitten ilmoitetaan koneelle. Siinä oli sitten vastassa toinen hoitaja neuvomassa kuinka niitä koneita käytetään ja neuvoi oikein kädestä pitäen, jonka jälkeen lähes saattoi minut oikeaan aulaan odottamaan. Mietin vain, että missä kohtaa se säästö tapahtui, toimettoman hoitajan, sen joka neuvoi koneella, vai oliko koneet kenties olleet ilmaisia? Voihan se olla että jompikumpi neuvontahenkilöistä oli ihan talkoilla lähtenyt auttamaan Suomea nousuun.

Seuraava viikko. Olin menossa kipupsykologille samaan paikkaan Jyväskylään, mutta asun juuri Laukaan rajan väärällä puolella, siellä etelässä, mistä jäin sairaslomalle, vähän sama kuin asuisi kehä kolmosen väärällä puolella. Soitin sitten aamulla sisätautien-/reumapolin numeroon, että olisi puolilta päivin aika siinä naapurissa ja mulla on säärihaava alkanut haisemaan, minkä tiesin tarkoittavan, että sinne on pesinyt bakteeri, niin on aika kiire ottaa bakteeriviljely, eli pyyhkäistä pumpulipuikolla haavaa, jotta saadaan oikeanlainen antibioottikuuri mahdollisimman nopeasti aloitettua. Joka päivä kun viivyttelee, amputaatioriski kasvaa, varsinkin jos sattuu olemaan joku superbakteeri kyseessä. Sihteerin sain kiinni ja pyysin saada poliklinikan hoitajaa puhelimeen, jotka kaikki tuntee jo varmasti minut ja asia olisi hoitunut siinä kipupsykologille mennessä tai tullessa lennossa, niin kuin ennenkin moni muukin asia, kuten sattumalta selvinnyt verenmyrkytys, joka oli kerennyt munuaisiin, kun menin jotain ihan muuta ohimennen kysymään, niin osastollehan minut kärrättiin välittömästi, yms. ilman turhia papereiden kirjotteluja tai saneluja, aikojen tuhlailua, turhia laskuja muutenkin persaukisille ja ennen kaikkea turhaa sihteeriä välikätenä, joka ei ymmärrä talon tavoista tuon taivaallista. Mutta asiahan ei voi olla enää niin yksinkertainen. Kyseinen osasto kun muutti sisäilmaongelmien takia hienoihin uusiin tiloihin, niin jostain syystä puhelut, ainakin nyt minun käsittääkseni, ohjattiin juurikin johonkin norsunluutornin sihteereille, jotka ei luultavasti tiedä kyseisen osaston hoitajia edes naamalta. Jollakin kait se uusi osasto pitää maksaa, niin ehkä tämä oli ratkaisu, että pistetään natsi puhelimenpäähän, ettei varmasti jää yhtään laskua lähettämättä yhdestäkään pumpulipuikon pyöräytyksestä, puhumattakaan materiaalikuluista. Mutta olisinhan minä laskunkin mielelläni maksanut, vastaus vaan oli, että tämä on poliklinikka, ei päivystys, eli sinun pitää äkkiä soittaa Laukaan terveyskeskukseen ja varata sieltä aika. Meinasin jo selittää, että minun häiden kiitoskortti roikkuu siellä teidän osaston seinällä, niin kerroppa missä ajoneuvossa istuskellaan, kun tuntui, että sihteeri ei ole varmaan koko osastoa nähnytkään ja että ei minun tarvitsisi kun kävellä sisään, niin varmasti ottaisivat näytteen. Mutta päätin tehdä niin kuin oppikirjassa nyt kerrotaan ja sanoin vaan, että se poliklinikka kun sijaitsee maan pinnalla, niin niiden olisi ollut vähän helpompi ymmärtää minun hätää, kun on kuitenkin vielä jonkunlainen mahdollisuus, ettei tarvitsisi amputoida jalkoja. Löin luurin kiinni ja soitin Laukaaseen, niin yllätys sinäänsä, siellä ei ollut koko päiväksi hoitajille aikoja. Piti sitten vähän kovempi palkkainen lääkäri tähän mahdottomaan tehtävään pestata heti psykologin jälkeen ja ajaa ympäri Suomea pellemiljoonaa, että kerkeää joka ajan käydä, ettei siitä tule vielä lisälaskua, kun et olekaan paikalla oikeaan aikaan. Ja kasvihuoneilmiö kiittää. Kaiken hyvän lisäksi lääkäri oli vain tunnin myöhässä ja tarvitsi joka tapauksessa hoitajan, joka oli ennenkin minun haavoihin tutustunut, arvioimaan ja auttamaan joissakin asioissa.

Vastaavanlaisista tilanteista yhden osaston ylilääkärikin sanoi osaston ja asioiden muututtua, että meidän potilaiden pitäisi nostaa näistä metakka, kun ei kokeneiden lääkäreidenkään mielipiteitä kuunneltu samoista asioista ja valta päätöksistä vietiin johonkin asiantuntialautakuntiin, jotka varmasti paiskivat töitä myös puoli-ilmaiseksi talkoilla. Lienevätkö Sipilän kavereita, jotka haluavat tehdä avustustyötä. Ehkä annoin jo ymmärtää, että olen lievästi sanottuna pettynyt häneen ja se siitä. Silti pakko vielä antaa peukku emoji, kun ei kuitenkaan koulutuksesta leikkaa. Siinä asiassa sentään piti lupauksensa ja oli pitkänäkönen, kun on tuoreessa muistissa nuo 90-luvun laman säästelyjen seuraukset.

Sekin on aika hankala unohtaa, kun lähdimme tuoreen raskaana olevan vaimon kanssa Italiaan, sitä jokaisen elämän kohokohtaa viettämään, eli häälomalle viinitilalle Toscanan maaseudulle. Sinnehän tarvitsee turvatarkastukseen sellaisen Shengen-sopimuksen huumeiksi luokiteltaviin lääkkeisiin, joita ainakin kipulääkkeeni sattuivat olemaan. Edellisellä kerralla kävin apteekissa ja apteekkari kirjotti siihen pari viikkoa enemmän lääkkeitä, kun matkan oli tarkoitus kestää, jos lentojen tai vastaavien asioiden kanssa joku menisi pieleen. Eikä sitä kyllä muutenkaan olla koskaan kyselty. Edes Pietarissa käydessämme ei tarvinnut mitään lääkkeistä selitellä. Mutta tällä kertaa asia ei ollut niin leppoisan yksinkertainen, vaan mukaan sai virallisesti ottaa tasan tarkkaan niin monta tablettia päivälle, mitä resepti kertoi, kun matkamme oli tarkoitus kestää. Eikä siinä mitään, enhän ollut muistaakseni viikon reissulle lähdössäkään mafialle pistämään kapuloita rattaisiin ja muutamaa pilleriä kaupittelemaan, niin ajattelin että mikäs siinä, eiköhän apteekkari apupoika hoida homman. Muutama päivä kun oltiin oltu kohteessa, niin alkoi satamaan rankasti ja minullahan sää tekee reumatyyppisesti tepposet ja en päässyt juuri pariin päivään sängystä ylös. Siinä sitten kun samalla rupeat laskemaan, että eihän nämä pillerit tule mitenkään riittämään koko reissulle, niin missähän taas meni vikaan. Jonkin aikaa kun järkeiltiin niin tajuttiin, mehän lähdimme aikaisin aamulla reissuun ja palaamme vasta yömyöhään. Eli apteekkarin olisi ehkä se pitänyt ottaa huomioon, kun reissusta teki selvitystä. Loppureissu sitten pilkottiinkin nuppineulan (onneksi isomman pään) kokoisia lääkkeitä ja toivottiin aurinkoa. Niinhän sitä joulupukiltakin saa kaikkea toivoa ja lähtöpäivän aamuna olin kokonaisen yhden ylimääräisen tabletin saanut säästettyä. Senhän jouduin ottamaan jo ennen Roomaa joka oli tarkoitus vielä kierrellä iltalentoa odotellessa ympäri ja siitä ei tingitty. Vaimoraukalla oli jalat niin turvoksissa, että ei auttanut kun valehdella, miten viehkeät sääret hänellä on. Hänen ei edes auttanut valehdella mulle mitään, kun painoi sormella minua nilkasta, niin varmaan koko peukalo upposi sisään ja jäi vielä kuopalle hyväksi aikaa. Kävelystä ei tahtonut lentokentälle palattua tulla enää mitään, niin epätoivoisina menimme lentokentän apteekkiin ja parempi puolisko paremmalla englannilla ja ehkä uskottavampana kuin punainen norsunnilkkainen tärisevä miehensä. Ei ainakaan tarvinnut esittää hädässä olevaa neitoa, raskauden aiheuttamissa hormonihuuruissa, kun hän selitti että meillä on hätä. Apteekkaritar kysyi vain, että onko minkäänlaista reseptiä, kaivoimme pinon reseptejä ja shengensopimuken jonka hän nappasi välistä ja kysyi saako ottaa kopion. Tämän jälkeen hän toi paketin ja kysyi, että olemmehan lähdössä emmekä tulossa, että ne riittäisivät. Lääkkeet saatuamme vaimo lähti juoksemaan onnenkyyneleet silmissä ympäri lentokenttää etsimään minulle juomista, jotta saisin lääkkeet alas ja apteekin eteen istahti jonkin verran helpottunut kaveri huumepaketti kädessä. Saanen epäillä, että asia ei olisi ollut aivan yhtä yksinkertainen Oi Maalaisjärkemme Jäähän Normittomassa Suomessa.

Viimeisimpänä pakko mainita ja nostaa hattua tälle kaverille, kuka päätti jäädä lääkelakkoon aivan järjettömän, siis maassa asuvalle ihmiselle, koska joutuu syömään yli tuhat euroa kuukaudessa maksavia lääkkeitä ja joutuu uuden muutoksen takia hakemaan nyt niitä kerran kahteen viikkoon vai kuukauteen, kun ennen kerran kolmeen kuukauteen riitti tyydyttämään kelan/valtion byrokraattiset vamppyyrinhampaat. Itse ainakin olen lääkkeistä niin pikkutarkka että toisin tarpeettomia täysiä paketteja vaikka terveyskeskukseen tai sairaalaan, ettei mene hukkaan, mutta ei ne kelpaa, sitten tällä tavalla koitetaan välttää "hukkaan" meneviä lääkkeitä, että yks kaveri ajaa Ivalosta Ouluun apteekkiin joka viikko. Eikö se juustohöylätaktiikka oikein tepsinytkään, kun hypättiinkin halvimmista kalleimpiin lääkkeisiin. Tässäkin "kaikki osallistuu" selitys. Mutta kun ei, köyhät osallistuu, rikkaat osallistuu ja vastuulliset yrittäjät, ketkä ei keplottele veroja poissa. Sekin niin tympeen avointa, helppoa ja laillista kun vaan olet tietyssä asemassa. Tästä lääkelakosta oli juttu iltalehdessä tai -sanomissa. Hänellä ei ole ilman lääkkeitä muistaakseni immuunipuolustuskykyä, mutta ei välittömästi kuolekkaan sairauteen. Mutta jos ei ole immuunikykyä niin eipä siinä paljon juhlita, kun joku kaivaa nenää ja kättelee niin olet keuhkokuumeessa ja sit se henki voikin jo mennä. Tässä on siis valtion keinot parantaa maailmaa. Tää saatto olla ihan puutaheinää, niin googlettakaa oikea juttu ja lukekaa se. Sipilän himmelivaltion. Soittakaa vaikka joku mulle kun ne normienpurkutakoot alkaa, niihin voin tulla täältä sairaalasta suoraan, silläkin uhalla että jää lääkkeet ottamatta kun tuo oikea kinttu näyttää nyt siltä, että ei ole ihme jos se joudutaan amputoimaan.

Kiitokset Pappavuoriselle ja Jaajolle, ilman teitä en olisi ikinä innostunut lukemaan (Juoppiksista se siis lähti), oppinut mikä on blogi ja kirjottaa sitä sillein, niin kun itsestä hyvältä tuntuu, omalla tavalla. Ja papalle, jonka kuolemasta tuli pari päivää sitten, mun syntymäpäivänä vuosi. Siinä on ihminen, jota olen katsonut ylöspäin läpi elämäni, vaikka kasvoinkin saman pituiseksi. Harva elää niin kun uskoo, enkä ole ikinä kuullut että olisi pahaa sanaa päästänyt suustaan ja jos joku pääsee taivaaseen asti, niin nyt pappaa saa taas katsella ylöspäin.