Elokuun loppu, olin kolme kuukautta suunilleen maannut sängyssä ja päivät mennyt telkkaria katellessa. Olin saanu muutama kuukaus aijemmin biologista lääkettä nimeltä RoActemra reumapolilla suoneen ja sitä olis pitäny ottaa neljä kertaa kuukauden välein. Tottakai ajattelin, kun pari viikkoo infuusion jälkeen lähti voimat, olin ihan luonnottoman väsyny ja suoraan sanoen vetelä, mitään en saanut aikaseks. Peetu oli puol vuotta, niin se ja Saara oli mun ainoat voimavarat, olin kyllä oikeesti niin loppu. Just yhelle kaverille sanoin, et ei sitä vaan voi edes kuvitella minkälainen voimavara tommonen oma pieni pallero on, ennen kun se oikeesti on siinä hymyilemässä ja mölisemässä, olit sää sitten kuin äkänen tai väsynyt hyvänsä. Eihän siinä auta kun hymyillä ja mölistä takasin. Sit Saara vielä uskollisena kantaa lääkettä ja juomista sänkyyn joka aamu, niin kehtaa edes valittaa että miten paskana sitä on.
Vai voitko herätä huonolla päällä kun tommone puskee päällä tai jynkyttää sua kylkee aamutuimaan?
Sit yhtäkkiä rupes olo kohenemaan ja määhän nuoruuten innolla, äidin pikku painostuksella, kun se sano ehkä puolen vuoden ajan, et mitä jos pitäisit hautajaiset tolle Jetan romulle, minkä olin niitten muutossa Tikkakoskelta Vihtavuoreen rontannu mukana niiden pihaa koristamaan, kun tarttesin siitä muutaman osan upouuteen -86 vuoden turpo käddyyni. Lopullisen kipinän sain, kun kaveri kysy että myynkö siitä jotain osia sen kaverille ja sithän se meni ihan palasiks muutamassa päivässä ja myin sen osina poissa. En oikeen vieläkään ymmärrä miten 300 euron autosta voi saada kolme kertaa saman verran takasin, kun sen vaan jaksaa hajottaa? Ja tuntuu että osiakin jäi vielä enemmän jälelle kun autoo oli. Sitten Laukaan uskollisen epätäsmällinen romumestari kävi hakemassa lopun romuraudan kuormurilla pois ja mua harmitti kun olin valmistautunu että kuvaan sen ja tää kaveri edes oottanu että olin paikalla kun se auto roikku jo puhelinpiuhoissa..
Eipä tullu siinä aateltua, että kolme päivää äkkiseltään vuoden olemisen jälkeen saattaa olla aika rankka urakka mun kropalle. Vaikka itellä aika meni niin ettei sitä huomannukkaan, niin illalla vasta sänkyyn mennessä ne "lievähköt" kiputilat aina alko.. Ihan kun olis koittanu nukkua jalat kamiinassa. Silti oli vaan tyytyväinen kun autonromuressi oli pois, mut samalla rupesin puhuu jo Saaralle että valmistautuu henkisesti että jää vähäks aikaa Petskun kanssa kahestaa luultavasti. Sama homma ku keväällä 2013 mun ja Käpy-bestmänin frisbiigolffireissun jälkeen Laajavuoren ympäri. Ekalla kertaa niitä ei vaan osannu odottaa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti