perjantai 30. lokakuuta 2015

Ihofukinpoli ja vähän lääkkeistä vielä. Pt1.

Hola amigo! En tiiä miks oon ruennu moikkaamaan tollein oudisti aina, kun en oikeesti nii tee, mutta ette tiiä varmaan tekää..?

Näin tossa vanhan hyvän ystävän äitiä tosi moneen vuoteen, kun se sattumalta osti meiltä semmosen eteisen korihässäkän Facebookin kirpparin kautta, niin tuli siinä sitten toristua kaikennäköstä. Jännä miten sitä nii tiiviit kaveriporukat vaan kasvaa erilleen. Ainahan sitä joihinkin jää pitämään yhteyttä, jotkut jää läheisemmiks, toisista taas tulee semmosia hyvän päivän tuttuja. Että Vide jos satut joskus lukee, nii otappa ja lampsi kahville Vihtavuoree, ei ollu ennenkää homma eikä mikää kävellä Jyväskylästä Säykkii. Jos muka on niin saa soittaakkin ja sopia tapaamisen niinkun nykyään tehdään. Sit perutaan vähä ennen. Tai Poolu, oon vieläkin sitä teknistä tukee vaille! Saat markan jos tuut jelppii.

Olennaiset osat sitä aikaa, just päästy töihin, nii hengattiin halleilla ja pörisriin minkä kerettiin.

Just sattumalta ennen tota näkemistä Maikki, siis mun vanhin, eli vuoden nuorempi sisko, laitto jonkun kuvankaappauksen vatsappiin, missä oltiin kainalokkain just joku viistoista vee varmaa jossain notskilla kaveriporukassa. Tai kahestaan siinä kuvassa, mutta luulis että joku sen on ottanukkin. Itellä meni yhen koneen mukana, kaikki vanhat hyvät ajat sen siliän tien kun kovalevy lojahti tai muuta vastaavaa. Eipä juuri harmittanu.. Aivan potusti. Oiskohan Maikki muistanu jonkun vanhan ii2sen tilin (jälkililäys; sillä on vieläkin galtsu tili, saanen naurahtaa, mut onneks oli, olipahan ees joku vanha kuva säilyny) ja löytäny sieltä ton kuvan tai jotain. Mut niin se vaan taitaa mennä. Osalle, kenen kanssa oli tekemisissä joka päivä, ei edes tiedä, että viittiikö moikata vai mitä se aattelee. Nii se elämä näköjää kulettaa ite ketäki. Toiset pääsee hissillä minne haluaa ja minä astuin vaa paskaan. Onneks yks tyttö astu samaan paskaan ja mistä sitä tietää onko se hissi jääny jumiin. Me saatiin yhessä kengät pestyä ja ollaan onnellisempia kun ikinä, tai ainakin mää oon. Jotain mainitsin Viden äidillekkin, että vaikka vaikeimmat haavat jalassa mitä koskaan ennen ja ei ollu kaukana et toinen oli jo niin pahana, ettei sitä enää oltas voitu pelastaa, niin toisaalta menee paremmin kun ikinä. Haavahoitajakin sano, meillä kun on aina niin mielenkiintoset keskustelut, et nytpähän voit kuvitella miltä mätä ruumis haisee kun se on kokonaan sen ruskeen tahnan ja hajun peitossa mitä tolla videollakin vähän vasemmassa jalassa näky ja kuvan takana hais.

Näitä sais olla enemmänki, mut turha tuulettaa ku tuli jo. Nykyää on vähän useemmassa paikkaa nuo kuvat tallessa.

En vielä kerenny kirjottaa siitä ihopolista, mut sinne pistettiin lähete tokana tai kolmantena päivänä, niin siellähän sit tuli käytyä. Julkasen tän tässä välissä että on jotain lukemista ja jatkan tosta ite aiheesta seuraavassa. Olkoon tää siis Ihofukinpoli ja vähän lääkkeistä vielä part one!

1 kommentti:

  1. Vanhoja kuvia löytyy lisääkin! :) katellaanpa niitä joku päivä! Oot rakas<3 -systeri Maikki

    VastaaPoista