torstai 9. helmikuuta 2017

Pää kuntoon, jalat auki.

Moi taas, en oikeestaan tiedä mistä kirjotan, mutta kummasti sitä aina tekstiä tänne ilmestyy. Nyt on taas vaihteeks tuntunu, että niin paljon on tapahtunu yhtäkkiä ettei tiedä mistä alottais. Koitetaan pysyä jonkunlaisessa aikajanassa.

Sillon keväällä, kun kuulin että ei tässä oikeen tiietä mistään mitään ja reumapoliin katkes jostain syystä yhteydet lähes kokonaan, varmaan siks, kun mitäs siellä käymään, jos lääkärikin on sitä mieltä että siitä ei ole mitään konkreettista hyötyä. Mut siitä jäi päähän pyörimiään semmonen turha ajatus, että tää oli tässä ja vaikka kuin koitti psyykata itteä, että kyllä tässä vielä tutkimusta ja jotain vastauksia saa, niin väkisin se ajatus valtas vaan mieltä ja rupes masentamaan. Ja aikaa kun antaa ahistukselle niin oikea masennushan siitä syntyy.

Onnekseni pääsin Saaran sinnikkäällä avustuksella ja soittelulla käymään perus katstastuksessa, mikä johti suoraan masennusdiagnoosiin ja huonolta, tai mulle huonolta depressiohoitajalta kipupsykologille, kun ei vaan kemiat kohannut, niin koita siinä sitten avautua asioista, joista on vaikea puhua edes vaimon kanssa. Kipupsykologi taas oli ajatusmailmaltaan kun samasta puusta veistelty ja parin kerran jälkeen siihen uskols luottaa 110 prosenttisesti, vaikka kenestä tai vaikka kenen tominnasta heittää lokaa, niin se ymmärsi ja oli jopa yhtä "järkyttyny" tietyistä asioista, mille toiset hoitajat, lääkärit ja depressiohoitajat vaan kohauttaa olkapäitä ja pahimmillan sanoo että tuo varmaan kuuluu touohon tautiin tai pistää mielikuvituksen liikkeelle. Koita siinä sit luottaa ja viittiä kertoa asioita, mitkä itseä eniten painaa.. Eli jos en saanu selvästi ilmastua niin olen enemmän kun tyytyväinen omaan psykologiini nyt ja vaikka mieli on toistaseks "parannettu", niin hänen ja psykiatrin yhteiskäynnillä sanoin, että milelläni käyn jonkun kerran kuukaudessa silti päätäni aukomassa, en kirjaimellisesti, että pysyiskin joku tasapaino siinä, kannattaako kuolemista miettiä joka yö vai ei. Niistä ajatuksista oon päässy lähes kokonaan, ellei eilistä kivuliasta yötä oteta huomioon.

No fysioterapeuttihan teki mulle josain välissä ohjelman, kun on tota keskivartalopyöreyttä vähän tullu (sen verran että Terhikin meinas nauraa katketakseen kun ostin hienon uuden g-starin slimfit t-paidan), että aina nii luikku minä, yhtäkkiä oonkin kauheessa ikä ja painokriisissä. Tai painossa ei mitään, mutta sitä kun 4-5 vuotta ihmettelee, miten en lihoo vaikken tee mitään, niin vuos sohvalla masentuneena ja kun nouset siitä ja meet peilin eteen, niin ei pitäs tulla minää shokkina että lihakset onki muuttunu läskiks, vaikkei paino juuri olis noussu. Fysioterapiahan aiheutti mulle niin kovan päänsäryn, että rehellisesti en sitä ohjelmaa kauaa jaksanu tehä.


Musta on tullu MIES!

Mutta sitten, kuin pieru ilman varoitusta, löyty moottorikelkka-kirppis Facebookista ja mietin miten, kun oltiin abaut kahdeksan vuotta sitten oltiin Rukalla ja vuokrattiin pari kelkkaa viiteen tyttöön, niin ajettiin, tai muut hyyty jossain välissä yötä, mutta mää ajoin koko yön ja viikko sen jälkeen oli yhtä helvettiä. Kävelin sen viikon kun pingviini ja lihakset oli niin kipeitä paikoista joissa en edes tiennyt että olis lihaksia. Sitten se osu silmiin halvalla Lynx rave 440 "rallikelkka". Iskän kanssa laitettii kärry perää ja hypättii iskän työsitikkaan nokka kohti Kangasalaa. Eihän se mikään uus tai käyttämätön ollu, mut mitä siinä tehashallin pihassa pääs sitä huudattaa, niin paluuta ei ollu. Ja tinkiminenkin osottautu mahottomaks, kun iskä työns jo kelkkaa kärryyn ja sano että käykäähä tekee paperit.


Halpalla sen kuitenkin sai ja ei ole vielä ainakaan joutunut katumapäälle.

Luulin että käyään vähän pyörähtää kahestaa koeajolla, nii reipas tuntihan siinä meni kun etittiin reittejä, mitä ei näköjään sitten Laukaassa ookkaan, mutta onneks ison tien toiselle puolelle löyty helppo siirtymä matka, nii pääsee edes patikkoon ja montuille rälläämään, mikä ainakin ekoilla kerroilla osottautu mun kunnolle ihan tarpeeks kerta-ajeluksi. Eli siis niin pitkään kun kelit suo, niin mun kuntoutus väline on tossa, koska vaikka tietäs että seuraavana pävänä ois kipee, niin se on yksinkertasesti niin siistiä, ettei sitä etukäteen mieti, toisin kun fysioterapiassa käyntiä, kun ties ettei kahteen päivään nousta sängystä pääkipujen takia. En tosiaan muista, millon viimeks ois nauttinut niin paljon suihkussa käynnistä kun kelkkareissun jälkeen. Väkisin tuli mieleen kun oikeen paskasena tuli putkihommista, niin ah sitä tunnetta kun pääs suihkuun. Noin niinkun jos johonkin haluaa verrata. Koeajon jälkeen, helpotuksekseni luin rekisteriotteesta että tommonenkin pätkäkelkka on nykyään kakspaikkanen. Varmaan muuttunut samalla kun mopoilla sai rueta ajelee kakspäällä.

Seuraavakshan oli edessä, kuulemma mulle tyypillinen, miten tää toimii, purku. Eli palasiks koko vehe. Pari päiväähän siinä meni tutkiessa ja suureksi onneksenihan huomasin että taas olin ollut liikaa kylmässä ja fyysisesti rasittanu itteäni, kun rupes jalkoja polttaa. Viikko niin jalat oli taas samoista paikoista auki..

Alkuunhan ne ei kumman näkösiä ollu ja nostin vaan kortisonin 5mg - 20mg ja toivoin parasta. Toivossahan on hyvä elää.

Sitten käytin Audin leimalla, onneks ei sen isompaa kun tuulilasin vaihto ois edessä, mutta tietenkin samaan syssyyn Jettassa sytty jarrupalojen varotusvalo ja olin jo joku vuos sitten osatessa kattonu että levyt menee vaihtoon. Silti pari katastusta ne meni katsurin silmien harittaessa ohi ja tehot oli hyvät, niin en aijemmin ollu ottanu asiakseni. Levyjä irti paukutellessa oikee hirvitti että oltii niillä ajeltu menemää, semmosia palasia lenteli, että niitä ei enään raudaksi oikeen voinu kuvailla. Semmonenkin ihmetys tuli vastaan että vaikka autossa on kahdeksan palaa, niin tossa ei ollut kun tasan yhessä palassa varotusanturi. Onneks se oli se kaikkein kulunein pala.

Nytton sitten levyjen ja varaosaliikkeen kanssa tappelun (yllättäen anto oikeet levyt, mutta palat isompiin levyihin) jälkeen uuet Brembon palaset, nii pitäs kestää ainaki vähä aikaa. Liukutapitki luistaa kun.. hyvä latu konsanaan, ku työnsin tuubillisen jarruliukkaria välii.

Sittenhän rupes taas tapahtumaan. En muista oliko ennen vai jälkeen rempan, tuli uudestaan nekroosit noihin jo ihan hyvällä mallilla olleisiin alle sentin haavoihin. Ne kun poistin niin rupes olemaan jo reilun sentin kokosia haavat ja menemään punaseks, eli tulehtumaan ympäriltä ja vähän sinne tänne jalkoihin tulemaan uutta pattia, mitkä varmaan jossain välissä aukee kanssa, kun iho menee rikki ja "verirään" saan puristeltua kuolion/nekroosin alta poissa, ettei leviä lisää ihon alla yhtä isoiksi kun viimeks. Kaiken kukkuraks, siitä että olin polvillaan tunnin kun toiselle puolelle tein tota jarruremppaa, niin tuli koko polven kokoset mustelmat molempiin polviin..?

Siinä kuvaa, kun nuo ympärykset taas tulehtu ja eilen otin sitten suosiolla sen 40mg prednisolonia, eli sitä kortisonia, että tuo tulehukset rauhottus. Kuvassa oikeella vähän työkaluja millä kalusin nekroosin palaset irti.

Tossa vielä eilinen tilanne vissiin ennen suihkuttelua. Huomenna haavahoitoon ja reumapolin hoitaja soittelee lääkehommista. Että semmosta tällääkertaa, ciao!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti