Pään purkamista.

Heräsin taas ihan ihmeelliseen uneen. En tiiä onko nuo jotain valveunia vai mitä, mut luultavasti ne tulee jostain mun lääkkeistä. Rupesin tippumaan unessa, mut kun avasin silmät niin se uni ei loppunukkaan vaan tunsin vieläki et tipun ja näin vähän niinkun animoituja pilvenpiirtäjiä enkä pystyny liikkumaan, mut kun tuijotin pisempään niitä pilvenpiirtäjiä, niin ne rupes hahmottumaa makkarin sälekaihtimiks ja pikkuhiljaa pystyin liikuttamaan mun kroppaa ja se tippumisen tunnekkin loppu. Olin kokoajan silmät auki, nyt oon siitä varma, ku aijemmin oon ollu ihan pihalla ton unen jälkeen.

Aattelin vähä avautua itestäni ja omasta tilanteesta niin koitan alottaa mahollisimman alusta. Piti pyyhkästä reseptit ja apteekkikuitit läppärin päältä pois ku ei oo tullu istuttua viimeaikoina pahemmin koneella. Tuo sohva ja telkkari syöny aikaa vähän turhanki paljon tässä vajaan parin vuoden aikana. Mut jos sitä nyt sit sais edes tänne jotaki aikaseks. Täytin tossa maaliskuussa 23 vuotta ja oon tai olin ammatilta LVI-asentaja. Tällä hetkellä tyhjäntoimittaja.15 vuotiaasta asti oon jakanu mainoksia ja ajellu pitsamopoa et sai tupakit ostettua ja puhelinlaskut maksettua. 18 vuotiaana lopetin ammattikoulun ja kävin koulun loppuun oppisopimuksella ku sopivasti sai jäädä kesätyöpaikkaan töihin. Koulussaki pärjäsin luultavasti keskivertoa vähän paremmin.

2010 syksyllä muutin Helsinkiin töihin, mut en tainnu keritä olemaan kun pari viikkoo töissä ku olin ekan kerran kuumeessa ja ei muutaku saikkua hakemaa. No ei siinä mitää, huilasin pari päivää ja työt jatku. Parin viikon päästä oli taas semmonen epämääränen olo ja taas kuumetta. Hävetti oikeen soittaa töihin et "juu taas mulla ois kuumetta" ku uus työpaikka ja muutenkaa en ollu oikeen tottunu olemaan pois töistä sairastelun takia. En muista enää et kauan tota seilaamista kuumeen kanssa kesti ennen ku työterveys hoksas tutkia et mulla oliki keuhkokuume. Mä sain antibiotit ja taas pari viikkoo saikkua. Sairasloma loppu ja onnellisena menin töihin taas pariks päiväks, kunnes sit oli labrakokeet ja kontrolli työterveydessä. Sieltä selvis et tulehusarvot oli vieläki reilusti kohollaa ja kuumettaki tais vielä olla, mut ei ollu tullu niissä "pitäs olla töissä" paineissa hirveesti ite mittailtua. Lääkärin mukaan äkäsimmät antibiotit mitä löyty ja töihi ei ollukkaa vielä mitään asiaa. Loppujen lopuks pääsin töihin ja lämpö pysy jonku aikaa iha normaalina, mut siitä jäi semmonen omituinen "jokapaikkaa särkee" olo.

Siinä oli kaikenmoisia erotouhuja välissä kun sit muutin Pitäjänmäestä Vantaalle työpaikan kämppään. Siitä syksyn keuhkokuumeesta joulukuuhun asti koitin käydä väkisin töissä vaikka kokoajan oli vähintään pientä lämpöä, päätä särki jatkuvasti ja se järkyttävä alaselkäkipu on jääny mielee. Buranaa ja Panadolia meni purkkitolkulla. En ollu oikeen kotiutunu Helsinkiin niin ajelin lähes joka viikonloppu kotia Jyväskylään ja sit äidille puhuin aina ku ei ollu oikeen ikinä hyvä olo. Sillä on semmone tauti ku Fibromyalgia ja sen oireet osu aika hyvin noihin mun vaivoihin, niin aateltiin et sehän se on sitten mullaki. Sitä ennenvanhaan kuulema sanottiin luulosairaudeks ja siihen ei oo oikeen muuta hoitoa ku särkylääkkeet jos nekää sattuu auttamaan. Määhän olin siitä sit onnesta soikeena et on edes joku selitys kivuille ja sen voimalla painelin takas etelää töihi.

Joululomaa sitten menin porukoille viettämään ja kuinkas ollakkaan olin kuumeessa ja kipeenä koko loman. Soitin loman jälkeen töihin et oon taas kipeenä ja jään Jyväskylään tutkittavaks. Muutenki oli jo tullu sanomista ku mun työterveyteen oli menny niin paljon firmalla rahaa, mikä taaskaa ei ois pitäny varmaa olla mun murhe, mut piti siitäki pomon kuittailla. Loppu ainaki se kuittailu ku rupesin käymää Jyväskylän keskussairaalassa omalla kustannuksella. Ei siinä, kyllä se mua jakso kehuakki ku satuin olemaan terveenä ja töissä. Siitä asti mua on tutkittu, eikä vieläkään ole varmaa diagnoosia, oireet on jo ihan erillaiset nykyään ja lääkkeitä syön aamuin illoin about kymmentä erillaista plus särkylääkkeet kovaan kipuun.

Vielä viikko sitten mun diagnoosi oli Buergerin tauti, jota oltiin hoidettu vuoden verran kokeellisilla menetelmillä aikalailla tuloksitta. Viime viikolla jouduin taas sit sairaalaan uusien oireiden takia. Musta otettiin koepala oikeen jalan pohkeessa olevasta kyhmystä joidenkin vaskuliittien poissulkemiseksi, niin patologi oli todennut tutkimisen jälkeen että polyarteritis nodosaa ei voi myöskään sulkea pois epäilyksistä, mutta koepalasta ei myöskään voi todeta että tauti olis se.

Koitan tässä paremmalla ajalla muistella taudin kulkua ja mun elämää sen kanssa. Koska taudilla ei ole varmaa nimeä ja ylipäänsä se on joku todella harvinainen, niin mulla ei oo ollu minkäänlaista vertaistukea tai puhumattakaan ennusteesta tai taudin kulusta. Että saattaa olla että vielä kasikymppisenäki porskutan menemään ihan täysillä tai sit mulla pikkuhiljaa amputoidaa raajoja pala palalta. Toistaseks ei ole kummiskaan amputoitu vasta ku vasemman jalan keskivarvas ja pikku pala sen viereisestä pienemmästä varpaasta tippu ihan itekseen kuolion takia. Että tässä sitä ollaan oltu vajaa kaks vuotta eläkkeellä ja ooteltu parempaa päivää, tosin aika heikolla menestyksellä. Kiva jos jotai kiinnosti lukee ja toivottavasti tää auttaa edes jollain tasolla mun välillä vähän horjuneeseen mielenterveytee. Laitan vähän kuvia yms. kun taas innostun kirjottelee.